Viemärikaivojen kunnostus alkoi Koskella – Tarkoituksena on estää hulevesien pääsy verkostoon

0
Kosken kunnan alueella remontoidaan 30 viemärikaivoa.

KOSKI. Suomen Putkisto Palvelu Oy ryhtyi torstaina (16.11.23) kunnostamaan Koskella olevia viemärikaivoja. Kunnan tekninen johtaja Mikko Salmi kertoo, että tarkoituksena on estää hulevesien pääsy kaivoihin ja viemäriverkostoon.

Kaivojen kunnostus tapahtuu siten, että ensin urakoitsija pesee kunkin kaivon ja selvittää vaadittavat korjaustoimenpiteet. Pinnoitushetkeä varten putket tulpataan, minkä jälkeen kaivon seinämiin ruiskutetaan betonimassa ja pinta liipataan umpeen.

Mikäli kaivosta on paljastunut huonosti sovitettuja liitäntöjä, ne tiivistetään samassa yhteydessä injektiomassalla. Tarvittaessa kaivoihin asennetaan ohjauskuiluja sujuvoittamaan kiintoaineksen kulkua.

Kosken kunta on budjetoinut viemärikaivojen kunnostukseen kuluvalle vuodelle 40 000 euroa. Urakka kestää näillä näkymin muutamia viikkoja. Mikko Salmen mukaan viemäriverkon parannustöitä on tarkoitus jatkaa ensi vuonna.