Voi nolous, mitä kerran sattui työhaastattelussa – Lukijat muistelevat tilanteita, joissa silmälasit unohtuivat kotiin ja t-paidassa oli korni teksti

0
Työhaastattelu on herkkä tilanne, johon valmistaudutaan erittäin huolellisesti. Kumpikin osapuoli haluaa minimoida mahdollisuuden kömmähdyksiin tai noloihin hetkiin. Kuvat: Ante Johansson.

Kysyimme lukijoilta verkossa muistoja noloista tilanteista työhaastattelussa. Tässä parhaita paloja.

 

”Avoimeen tehtävään oli haastateltavana naispuolinen hakija. Häneltä kysyttiin, millaista haettavana olevaa tehtävää tukevaa työkokemusta hänellä olisi. Nainen ei heti yksilöinyt tekemiään töitä, vaan totesi olleensa jokamiehenhöylä.”
Onnekas, Uusikaupunki

”Unohdin silmälasini kotiin, ja työhaastattelussa olin puolisokeana. Hyvin meni, sillä sain työn.”
Kristiina, Kaarina

”Saavuin työhaastatteluun pitkä (kuuma) villakangastakki päällä. Haastattelija ohjasi laittamaan sen naulakkoon. Takin ylin nappi kaulasta oli hirttäytynyt kiinni riistyneeseen napinreikään, enkä saanut sitä avattua. Tuli kuuman lisäksi tuskanhiki. Pyysin haastattelijaa avaamaan nappia. Lapset odottivat autossa pakkasessa. Ei tärpännyt tämä paikka.”
Hanna, Rymättylä silloin

”Hain 80-luvulla pankkiin kesätöihin kassatoimihenkilöksi. Siihen aikaan kyseisissä tehtävissä arvostettiin suoritettua konekirjoituskurssia. Minullakin oli käydystä kurssista todistus, jonka ojensin haastattelijalle. Haastattelija katsoi todistusta ja totesi: ’olet siis suorittanut konekirjoituskurssin, niin todistuksessa lukee’. Hän jatkoi toteamalla, että taitaa kertoa kaiken kurssin tasosta!
En koskaan enää voinut käyttää todistusta työnhaussani, mutta sain tuon kesätyöpaikan ja siitä eteenpäin moneksi kesäksi!”
Onnekas, Uusikaupunki

”Hain kesätöitä 16-vuotiaana ja kysyttiin matikan numeroa. Sanoin kuusi. Haastattelija kysyi, mistä kuusi tulee. Sanoin 2×3. Hävettää vielä 63-vuotiaanakin. En päässyt töihin.”
Tane, Raisio

”Menin haastatteluun t-paidassa, jossa luki ’terve ruumis ei työtä kaipaa’. Eipä kaivannut! En saanut sitä työpaikkaa.”
N72, Somero

”Valmistaudun haastatteluihin yleensä hyvin, mutta samaa ei voi sanoa eräästä ravintoloitsijasta, joka minua haastatteli. Siinä haastattelun lomassa huomasin, että yrittäjällä oli ravintolansa logollinen paita väärinpäin päällä. Sen jälkeen tilanteeseen keskittyminen alkoi olla jo vaikeaa. Pikkasen hihitytti.”
Hakija, Loimaa

”Olin ajatellut Teams-työhaastattelun olevan tuntia myöhemmin. Tajuttuani virheeni kauppakeskuksen parkissa ajattelin hoitaa homman lennosta. En jostain syystä saanut Teams-yhteyttä toimimaan. Sovittiin asap vain puhelu. Ilmeisesti sain koottua itsestäni edes jotain kelpoista. Puhelun lopussa sain jo vähän vinkkiä ehkä saavani tästä vakituisen työn. Tänään tulin kotiin kyseisen firman jo toisesta koko Suomen kattavasta koulutuksesta. Tykkään työstäni tosi paljon!”

”Noin 20 vuotta sitten yritin saada kesätöitä korostamalla omaa erinomaisuuttani ja omistautuneisuuttani vetoamalla siihen, ettei minulla ole mitään suhteita tai kenenkään suositusta: ’ihan omin avuin tässä haen’. Jospa olisinkin jättänyt asian tähän, mutta kaikessa nöyryydessäni jatkoin, että tiedän kaverini päässeen suhteilla juuri tähän paikkaan ja kun minulla poloisella ei sitä äidin apua tässä ole.

Sain myöhemmin ytimekkään lyhyen sähköpostin: ’Minulla ei ole tapana suosia ketään eikä suhteilla ole ketään palkattu’. Sohaisin kepillä vahingossa, naiviuuttani ja tahtomattani. No, en tosiaan tuota kesätyötä saanut. Minua hävetti.”

”Muistan että haastattelija ihka ensimmäisenä kysymyksenä kysyi, että juotteko viinaa. Oli kai huonoja kokemuksia tästä!”
Rauski, Uusikaupunki

 

Kuvat: Ante Johansson.

Näin kysely tehtiin

  • Kysyimme lukijoilta muistoja noloista, hassuista ja erikoisista tilanteista työhaastattelussa.
  • Kysely julkaistiin seitsemän lehden verkkosivuilla syys–lokakuussa.
  • Kysely julkaistiin Auranmaan Viikkolehdessä, Laitilan Sanomissa, Loimaan Lehdessä, Salon Seudun Sanomissa, Somero-lehdessä, Turun Sanomissa ja Uudenkaupungin Sanomissa.
  • Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

 

”Vuonna 1985 hain ostajaksi Rettigin tupakkatehtaalle. Pääsin haastatteluun, joka meni luultavasti muuten ihan hyvin, mutta loppupuolella ajoin miinaan niin että kajahti. Haastattelija kysyi ’poltatko tupakkaa?’ ja vastasin rehellisesti ’kyllä, mutta yritän parhaillaankin lopettaa. Sehän on aika tyhmä tapa ja raha haihtuu vaan savuna ilmaan’. Tuohon aikaanhan vielä esim. työhuoneissa yleisesti poltettiin. Haastattelu sitten päättyi ja lähdin pois. Vasta myöhemmin iltapäivällä hokasin, että taisin muuten vastata siihen yhteen kysymykseen hiukan väärin. Silloin tuo harmitti, mutta kohta jo nauratti.”
Pekka, Turku

”Olin työhaastattelussa lasten leiriohjaajaksi. Tulin vähän myöhässä, kun en löytänyt pyörän avainta, mutta haastattelu lähti ihan hyvin käyntiin. Kunnes minua pyydettiin kertomaan vitsi! Pää löi totaalisen tyhjää ja kiusallisen hiljaisuuden päätteeksi mieleeni tuli vain yksi vitsi: ’mikä on blondin puhelinnumero? Sju-sex, sju-sex…’.
Blondi, Turku

”En tiedä mokasta, mutta hauska erikoinen tapaus sattui hakiessani myyntiedustajan paikkaa valmistuttuani kauppaopistosta. Konttorin johtaja kysyi minulta ’mitenkä on asenteesi alkoholiin’. Minä vastasin ’kiitos vaan, mutta hoidetaan tämä työpaikkahaastattelu loppuun ensin’. Saatuani työpaikan kuulin, että vastaukseni alkoholiin oli ollut ratkaiseva tekijä työpaikan saannissa. Sillä edustustilaisuuksissa tulee pyöritellä lasia kädessä.”
Rehellisyys maan perii

”Kerran työhaastattelussa yritin olla nokkela ja käytin tuttua suomalaista sananlaskua ’aikainen mato se linnun nappaa’. En edes tajunnut sanoneeni sen väärin päin kuin vasta haastattelun jälkeen. Nolotti ja hävetti, mutta minä sain sen työpaikan. Olin erottunut joukosta.”
Mato, Salo

”Olin nuorena ja vastavalmistuneena terveyskeskuksessa haastattelussa. Minulla on yliliikkuvat sormet, joita taivuttelin epähuomiossa haastattelun aikana. Ylilääkäri oli seurannut sormiani ja kysyi huvittuneena, että miten aion hyödyntää taipuisia sormiani työssäni. Silloin menin aivan puihin, mutta vastaus oli ilmeisen hyvä, sillä sain työpaikan.”
Mintsi, Raisio

”Hain työpaikkani sisällä uutta tehtävää runsaat kymmenen vuotta sitten. Työnantajallani oli tuolloin kolme taloa Turun keskustassa ja haastattelu oli sovittu niistä yhteen, mutta ei siihen, jossa työpisteeni sijaitsi.

Olin yllättävän rennolla mielellä ja lähdin vähän ennen haastattelua sovittuun paikkaan. Kun saavuin ajattelemaani paikkaan järkytyin, sillä tajusin, että olin tehnyt ajatusvirheen ja olinkin väärässä talossa! Sydän hakaten ja kylmä hiki otsalta pursuten lähdin juoksemaan kolmatta taloa kohden. Oikeaan haastatteluhuoneeseen päästyäni olin hikinen ja puuskuttava ja myös kauhuissani nähtyäni neuvotteluhuoneen avoimesta ovesta haastattelijoiden kyllästyneet kasvot ollessani yli 10 minuuttia myöhässä sovitusta haastatteluajasta.
En tiedä mistä se kirkastus tuli, mutta jotenkin sain koottua itseni ja astuin neuvotteluhuoneen ovesta sisään, hymyilin ja pahoittelin myöhästymistä. Kerroin, miten asiakaspuhelu oli harmillisesti venynyt pitkään, ja se viivästytti minut. Ja niin kivasti kävi, että meillä oli kiva jutteluhetki ja sain tuon paikan! Tuota olen vuosien mittaan vähän häpeillen, vaikka naureskellen, muistellut, kun tuli vähän huijattua työhaastattelussa, mutta se kannatti!”
Irmeli, Turku

Kuvat. Ante Johansson.

 

”Työhaastattelussa nykyiseen työpaikkaani sain hirveän yskäkohtauksen. Siitä ei tullut loppua ja vesi valui silmistä. Ystävällinen haastattelija tarjoutui hakemaan vettä, ja onneksi laukustanikin löytyi vesipullo. Tilanteen kasaaminen vei hetken, mutta lopulta saimme haastattelun valmiiksi. Ja paikkakin irtosi, joten ehkä jäin ainakin mieleen.”
Kitt91, Aura

”Lähdin opettajahommista opiskelemaan uutta alaa jonkinasteisen uupumisen ja koulujen yleiseen menon tympääntymisen vuoksi. Fuksisyksynä hain vielä tuttuni suosituksesta (nimi tietty hakemuksessa) peruskoulumaailman ulkopuolista osa-aikatyötä, johon olennaisesti kuitenkin kuului yläkoululaisten paimennus. En enää muista haastattelun kysymystä, mutta jotenkin menin hieman solmuun ja menin puhumaan edeltävistä kansankynttilävuosista ts. nuorison kohtaamisesta siellä hieman liian epämairittelevaan sävyyn huomioiden haettu työ.

Tilanne ei siitä mitenkään katkennut tms. mutta minua hävetti aivan suunnattomasti paikalta lähdettyäni. Taisin hätäpäissäni laittaa vielä perään jonkin selittelyviestin, että en tarkoittanut sitä näin vaan näin. En kuitenkaan pidätellyt hengitystä työpaikan saamisen osalta ja hyvä niin.”
Väsynyt kansankynttilä, Turku

”1980-luvun alussa esimieheni pyysi minut mukaan työhaastatteluun. Hakija oli nuori, vasta-avioitunut nainen. Esimieheni kysyi häneltä, eikö nyt ole aika lastentekoon. Häpesin ja suutuin ja sanoin kysymystä törkeäksi. Esimies jatkoi vaan, että ovat toimitusjohtajan kanssa miettineet, että minäkin ehkä tulen kohta raskaaksi. Olikohan tuollainen puhe silloinkaan ihan laillista?”
Malla, Naantali

”Nuorena naisopiskelijana 1970-luvulla hain kesätöitä eräästä Turun keskustan myymälästä. Tarkoitus oli hakea kaupan työntekijäksi. Pääsin haastatteluun, jonne otin mukaan koulutodistukset. Haastattelu sujui hyvin siihen asti kunnes esitin todistukseni koulutuksesta. Haastattelija oli hieman hämmästyneen ja ihmettelevän näköinen katsellessaan todistuksiani ja kysyi mielestäni ihan outoja koulutuksesta, missä en edes ollut ollut. Pyysin nähdä, mistä hän tällaista tietoa lukee ja kauhukseni huomasin, että olin kiireissäni napannut isoveljeni koulutodistukset mukaan. Sovimme, että tulen uudelleen haastatteluun omien todistusteni kanssa. No, en tietenkään kehdannut enää mennä takaisin, kun häpesin mokaani. Tämän jälkeen olen ollut lukuisissa työhaastatteluissa työurani aikana ja olen moneen kertaan tarkastanut ennen haastatteluja, että minulla on ollut mukana oikeat paperit. Että oli mokasta jotain hyötyäkin!”
Zädäm, Ulvila

”Tämä tapahtui 2012. Haastattelija esitti erikoisen kysymyksen: miten alkaa Tuntemattoman sotilaan 16. luku? Vastasin ”Rokka pelkäsi”. Muistin, että jossain kohtaa kirjaa oli tällainen mieleen jäänyt ja vaikuttava luvun aloitus ja arvasin oikein. Vastasin muihinkin kysymyksiin hyvin, mutta en saanut työpaikkaa.”
S., Raisio

”Istuin työhaastattelussa tentattavana. Ajattelin, että kyseinen työ olisi vain väliaikainen. Olin juuri alkanut kasvattaa partaa, joten leuassa oli epäsiisti sänki. Minulta kysyttiin muun muassa, että mikä oli suhtautumiseni alkoholiin, johon vastasin sanalla ’normaali’. Haastattelija kysyi, että minua olisi siis turha odottaa maanantaisin töihin. Ei tainnut mennä hyvin, näin luulin. Mutta yli 36 vuotta kuitenkin vierähti siinä työssä, ja nyt vietän eläkepäiviä.”
Konttorirotta, Naantali

”Kirjoitin palkkatoivomukseni muotoon €/ha. Puolustuksen sanon, että en ollut pitkään aikaan tehnyt työhakemusta ja työssäni kyseinen määre oli jokapäiväinen.”
Isot hehtaarit, Turku