Kosken yhteiskoulun ensimmäiset oppilaat muistelivat menneitä: ”Oli kaikenlaisia keittoja…”

0
Koulunsa Kosken yhteiskoulussa vuonna 1948 aloittaneet Esko Nummila, Mirjam Virtanen ja Sisko Heinonen muistelivat lämmöllä ensimmäisiä oppikouluvuosiaan opettajan Saida Saarisen opissa. Kuva: Tuomas Honkasalo

KOSKI. Vuonna 1948 aloittanut koulu oli alkuun vaatimaton ja oppikoulun aloitti 30 oppilasta. Kouluun kerättiin vanhoja pulpetteja alueen kansakouluista. Opinahjoon oli suuria vaikeuksia saada pätevä opettaja.

–Opettajasta ei ollut tietoakaan. Kaksi filosofian maisteria ilmoittautui ensin halukkaiksi opettajiksi, mutta peruivat tulonsa, kun kuulivat, ettei koulua ole vielä olemassakaan. Sitten löytyi sellainen nuori ylioppilastyttö meille opettajaksi. Vähän meitä vanhempi Saida Saarinen oli valtavan tarmokas ja ikään kuin tyhjästä sai sen koulun aikaan, muisteli Sisko Heinonen, joka aloitti ensimmäisten joukossa vuonna 1948 yhteiskoulussa oppikoulutaipaleensa.

–Saida Saarinen sai kaikki meidät puolellensa. En muista mitään kuriongelmia. Hänen ei tarvinnut olla tiukka. Eikä ketään myöskään kiusattu. Opettaja oli suorastaan satumainen hahmo meille. Kaikki innostuivat hänen opetuksestaan, muistelivat Heinonen ja luokkakaverinsa Mirjam Virtanen.

–Me esitettiin heti toisena vuotena näytelmäkin, Prinsessa Ruusunen. Rahaa kerättiin jo ensimmäisen vuoden syksyllä koulun tilaisuudella, jossa näyteltiin ja laulettiin. Rahaa tarvittiin koululle, kun ei oikein mitään ollut, kertoivat Virtanen ja samaan aikaan oppikouluaan käynyt Esko Nummila.

–Me lauloimme ruotsiksi yhden laulun, vaikka ei juuri sanaakaan ruotsia oltu aiemmin puhuttu, Heinonen naurahti.

Yleisötilaisuuden tuotoilla ostettiin luokkaan seinäkello, pesäpallo ja pesäpallomaila.

Entiset oppilaat pääsivät myös juhlassa muistelemaan menneitä. Heinosen esitys oli täynnä huumoria ja kaikki vanhat oppilaat saivat raikuvat ja pitkät aplodit esitystensä jälkeen.

–Ruokaa tehtiin vanhassa saunan padassa. Oli kaikenlaisia keittoja, eikä kellään ollut hygieniapassia, Heinonen kertoi.

–Sen verran mietin etukäteen näitä muisteloita, että jos tämä esitys menisi vähän pieleen, niin olin jo valmiiksi varannut reilusti ruokaa jääkaappiin, ettei tartte näyttää naamaansa kyläraitilla vähään aikaan, Heinonen nauratti juhlakansaa.

Tuomas Honkasalo