Hetken hengähdys tulee tarpeeseen

0

Joulu tarjoaa perinteisesti hetken hengähdyksen keskellä pimeintä vuodenaikaa. Tänä vuonna hengähdystauko tulee enemmän kuin tarpeeseen. Koronasta alkanut ikävien tapahtumien vyöry ei ota laantuakseen vaan on syksyn aikana päin vastoin kiihtynyt. Oman ikävän sivumakunsa joulun viettoon tuo se, että joulun kertomuksen alkulähteilläkin soditaan parhaillaan. Maailma on jakautunut erilaisiin vihollisleireihin ja blokkeihin eikä toisenlaista tulevaisuutta näy olevan edes näköpiirissä.

Huonojen uutisten keskeltä on tärkeää erottaa myös hyvät. Vaikka Suomen taloudessa on synkkiä pilviä, yhteiskunnan perusrakenne on vahva. Tästä on osoituksena vaikkapa se johdonmukaisuus ja yhtenäisyys, jota poliitikot ovat osoittaneet ulkopoliittisessa päätöksenteossa. Kun asia on tarpeeksi tärkeä ja uhka riittävän suuri, suomalaisilla on edelleen kyky toimia yhtenäisesti.

On tärkeää olla selvillä maailman tapahtumista, mutta on myös tärkeää nähdä ja kokea hyviä asioita. Monelle yksinäiselle joulu voi olla hyvinkin ahdistavaa aikaa, mutta vielä useammalle joulu tarjoaa mahdollisuuden viettää kiireetöntä aikaa läheisten kanssa. Lukeminen yhdistetään usein joulunviettoon ja mikä olisikaan parempi tapa irrottautua arjesta kuin syventyä hyvään kirjaan. Jouluna on hyvä muutenkin keskittyä nauttimaan elämän pienistä iloista ja huomata, että kun tarpeeksi tarkasti katsoo, niitä on paljon. Tämä viikko on vuoden pimein, mutta ensi viikolla päivä jo pitenee.