Ilmastoa ajatteleva nautiskelee kotimaisesta vaihtoehdosta – Vielä 1900-luvun alkupuolella suurin osa suomalaisista keitti joulupuuronsa ohrasta

0
Kotiseutuneuvos Jukka Vehmas oli yksi Onneksi on ohra -kampanjan lähettläistä. Kuvassa hän valmista ohrasta joulupuuroa. Kuva: Eija Eskola-Buri.

JOULUKALENTERI, LUUKKU 12. Laitilan seudulta lähti vuonna 2021 liikkeelle ohravallankumoukseksikin kutsuttu Onneksi on ohra -kampanja. Joulun aikana kampanja kannusti valmistamaan jouluna riisipuuron sijasta ohrapuuro.

Kotimaisesta ohrasta syntyykin herkullinen puuro, joka on maittava vaihtoehto riisipuurolle.

Itseasiassa ohrapuurolla on jouluperinteissä paljon riisipuuroa pidemmät perinteet. Riisipuuro yleistyi joulupöydissä pikkuhiljaa vasta 1900-luvulla. Tuolloin valkea joulupuuro oli merkki hyvästä toimeentulosta.

Ilmaston näkökulmasta kotimainen ohra on hyvä valinta, sillä se on lähellä tuotettu raaka-aine.

Ohrapuuron voi sekä keittää että paistaa. Alla oleva resepti on herkulliseen uunipuuroon, jonka voi sujauttaa leivinuuniin vaikka edellisenä iltana.

Lähde: Onneksi on ohra -kampanja, Vuolio Kaisu. Suomalainen joulu, 1981

Perinteinen uuniohrapuuro

2 dl rikottuja ohrasuurimoita

1,5 l maitoa

1 tl suolaa

voita uunivuoan voitelemiseen

1. Lämmitä uuni noin 100 asteeseen.

2. Voitele kannellinen uunivuoka. Muista käyttää riittävän isoa vuokaa, koska puuro kuohuu helposti yli.

3. Mittaa kaikki ainekset vuokaan (täytä noin puolilleen) ja laita kansi päälle. Laita vuoka ritilälle uunin alaosaan.

4. Anna hautua yön yli, vähintään 10 tuntia.

Nauti sellaisenaan tai haluamasi lisäkkeen kera. Esimerkiksi karpalokiisseli, marjat tai puolukkahillo sopivat kyytipojaksi varmasti.

Resepti: Onneksi on ohra -kampanja

Ohrapuuro keittämällä

AINEKSET NOIN 6:LLE ANNOSTA

2 dl vettä

1½ dl kokonaisia ohrasuurimoita

1,3 l maitoa tai laktoositonta maitojuomaa

1 tl suolaa

1. Kiehauta vesi, lisää suurimot ja anna veden imeytyä suurimoihin. Lisää maito ja anna kiehua noin 45 min välillä sekoittaen. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 min. Mausta suolalla.

2. Hieman nopeammin saat ohrapuuron, kun laitat suurimot veteen turpoamaan (esim. yön yli, mutta vähintään tunniksi) ennen kypsennystä.

3. Lisää sitten turvonneisiin ohrasuurimoihin maito, kiehauta ja keitä turvonneita ohrasuurimoita kiehuvassa maidossa noin 35 min välillä sekoittaen.

4. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 min. Mausta suolalla.

Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Teksti: Hanna Hyttinen / Laitilan Sanomat

Joulukalenterissa uusi juttu joulun odotukseen joka aamu 24.12.2023 asti. Joulukalenterin tuottavat yhteistyössä Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Salon Seudun Sanomat, Somero-lehti ja Uudenkaupungin Sanomat.