Sudenkorento pukeutui tonttulakkiin

0
Margarita Livshitsille käsityöt tuovat valoa elämään.

JOULUKALENTERI, LUUKKU 16. Novitan ohjeella neulottuja joulupalloja ja neulottu sudenkorento tonttulakki päässä. Muun muassa sellaisia käsitöitä on täksi jouluksi tehnyt 16-vuotias salolainen Margarita Livshits. Samalla hän osoittaa, että joulukoristeitakin voi tehdä luovasti.

– En tiedä, onko sudenkorento kovin jouluinen, mutta nyt on, hän toteaa.

– Minulla on tapana myös antaa kaikille tekemilleni otuksille nimet. Hän on Mimsu, Margarita esittelee

Mimsu-korennon hellyttäviä kavereita ovat neulotut lonkeropäiset öttiäiset nimeltä Eeli ja El Lervetto.

– Usein minulla on lähtökohtana jokin valmis ohje, jota sitten muuntelen, Margarita kertoo.

Margarita myöntää, että hän ei ole mikään jouluihminen. Joulun alla puikot ja koukut heiluvat silti kiivaasti, sillä hän valmistaa yleensä läheistensä joululahjat itse. Viime jouluksi hän teki esimerkiksi pitsisaalin, pitsipuseron, lapaset, pipon, leluja ja pienen maton.

Käsitöiden ystävä pienestä pitäen

Margarita Livshits on harrastanut käsillä tekemistä koko pienen ikänsä. Lapsena hän tykkäsi askarrella ja sommitella hamahelmitöitä, mutta virkkauksesta ja neulonnasta hän innostui yläasteella.

– Minulla oli koulussa tosi hyvä käsityöopettaja: Hannele Niinimäki. Hän kannusti ja innosti minua, Margarita kertoo.

Heti ensimmäisten ketjusilmukkavirkkausten jälkeen ja neulottuaan vasta muutaman kerroksen kaulahuivia, Margarita tarttui rohkeasti suureen projektiin. Hän ryhtyi neulomaan villapaitaa.

– Tykkäsin siitä, miltä neulottu pusero näyttää, mutta en halunnut ostaa sellaista, vaan päätin tehdä sellaisen itse. Siihen meni kolme kuukautta. Puserosta tuli hyvä, ja se on edelleen käytössä, hän hymyilee.

Sen jälkeen hän on neulonut ja virkannut monenlaista sekä kokeillut tuftaamista. Ykkösjuttu hänelle on kuitenkin neulominen.

– Tykkään tosi paljon kirjoneuleista, joissa on paljon yksityiskohtia.

Margarita on alkanut valmistaa käsitöitä myös myyntiin. Viime keväänä hän perusti 4H-yrityksen nimeltä Mansikkataide, jonka kautta häneltä voi tilata käsitöitä. Tilauksia on tullut kuluneen vuoden aikana kymmenkunta.

– Tilauksia on tullut yllättävän paljon, esimerkiksi leluja, hanskoja ja sukkia, hän kertoo.

Margarita Livshitsin jouluisia kädentöitä: neulottu tonttumainen sudenkorento ja Sisko Sälpäkiven suunnittelema, neulottu joulupallo, jonka ohje on Novitan nettisivuilta.
Margarita Livshitsin jouluisia kädentöitä: neulottu tonttumainen sudenkorento ja Sisko Sälpäkiven suunnittelema, neulottu joulupallo, jonka ohje on Novitan nettisivuilta.

Kunniamaininta Taitoliitolta

Tänä jouluna Margarita ei ole ehtinyt tehdä joululahjoja, koska hän aloitti syksyllä lukion. Opiskelu vaatii nyt entistä enemmän panostusta, ja myös koulumatkoihin menee aikaa, sillä hän käy Salosta käsin Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukiota. Käsityöt tuovat opiskeluun kaivattua vastapainoa.

– Käsitöiden tekeminen vaatii sen verran keskittymistä, että silloin ei voi murehtia esimerkiksi sitä, että ensi viikolla on matikan koe. Tärkeää myös se, että käsitöitä tehdessä toistuu sama liike – se rauhoittaa ainakin minua, hän kuvailee.

– Ja lopputulos on tietysti tärkeä. Jos sitä voi vielä käyttääkin, se on mukavaa, hän lisää.

Livshits tekee käsitöitä useamman tunnin viikossa. Jo puoli tuntia neulomista lepuuttaa mukavasti aivoja. Lähes joka viikko hän käy tekemässä käsitöitä myös Salon taitokeskuksessa. Siellä hän on innostanut muitakin nuoria.

Tänä syksynä Margarita sai aktiivisuudestaan ja osaamisestaan myös tunnustusta, kun Taitoliitto myönsi hänelle kunniamaininnan nuorten taitajien Junior Taito -kilpailussa. Hän toivoo, että voisi saada käsitöistä itselleen ammatin.

– Tiedän, että käsitöitä tekemällä on vaikea pärjätä tässä yhteiskunnassa. Mutta jos löytyisi työ, jossa tarvitaan luovuutta ja kädentaitoja, se olisi tosi ihanaa.

Teksti: Talvikki Salin.

Kuvat: Anna Korpiaho.

Joulukalenterissa on uusi juttu joulun odotukseen joka aamu 24.12.2023 asti. Joulukalenterin tuottavat yhteistyössä Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan Lehti, Salon Seudun Sanomat, Somero-lehti ja Uudenkaupungin Sanomat.