Tilinpäätösennuste povaa Auralle positiivista mutta arvioitua pienempää tulosta

0

AURA. Auran viime tilikauden tulos on ennusteen mukaan muodostumassa positiiviseksi mutta talousarviossa ennakoitua pienemmäksi. Alun perin ylijäämää arvioitiin syntyvän noin 900 000 euroa. Toimintavuoden aikana on tehty joitakin talousarviomuutoksia, joiden perusteella lopputulos on laskenut noin 450 000 euroon.

Kaikki vuoden 2023 laskut eivät ole vielä saapuneet kuntaan ja osa kunnan myyntilaskujen tuotoista on kirjautumatta. Kokonaisuus arvioiden kunnan tilinpäätös vuodelta 2023 tulee olemaan ainakin positiivinen.

Investointimenoihin on kirjattu tähän mennessä 1 173 737 euroa, toimintatuottoihin 2 518 123 euroa ja käyttötalousmenoihin 12 765 870 euroa. Kunnan verotuloihin on kirjattu 8 905 641 euroa ja valtionosuuksiin 3 090 773 euroa.