Kotikoirakin voi hyötyä hieronnasta – Koirahierojaksi opiskeleva Oona Seilo haaveili mahdollisuudesta työskennellä koirien kanssa

0
Oona Seilon mukaan koirat hoksaavat nopeasti hieronnan juonen ja useimmiten rauhoittuvat hierottavaksi. Leikkisällä tuulella ollut Freija-koira ei kuvaajan läsnäollessa täysin malttanut rentoutua.

PÖYTYÄ/Riihikoski. Syyskuussa koirahierojakoulutuksen aloittaneella Oona Seilolla on jo riittänyt asiakkaita hierottavaksi. Hierottavana on ollut niin pieniä kuin isoja, monen eri rodun edustajia ja sekarotuisia koiria. Koirien vaivat voivat Seilon mukaan olla hyvin erilaisia, jopa keskenään saman rotuisilla koirilla.

–Selkä on monilla kipeä tai kireä. Etenkin nyt talvikeleillä, kun on liukasta, selkä voi mennä juntturaan, Seilo kertoo tyypillisimmistä vaivoista.

Koira ei kivuistaan ja säryistään osaa ihmiskielellä kertoa, mutta Seilon mukaan on muutamia asioita, jotka saattavat kivuista kieliä.

–Jos koira ei halua liikkua tai hypätä, jos se venyttelee yhtäkkiä paljon tai lopettaa venyttelemisen. Myös itsensä kirputtaminen tai nuoleminen voivat kertoa kivusta, hän listaa asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Eri vaivoja hoidetaan Seilon mukaan erilaisilla hierontaotteilla ja koirille voidaan myös tehdä lämpö- ja kylmähoitoja sekä laserhoitoa. Hoitotarve on eri vaivoissa erilainen. Isoissa akuuteissa vaivoissa toimii Seilon mukaan hieronta viikon välein, kun pienemmissä vaivoissa riittää hieronta kuukauden tai kahden välein.

KOIRA voi hyötyä rentouttavasta hieronnasta silloinkin, kun varsinaisia kipuja ei ole.

–Jos koira on stressiherkkä, sitä saattaa hieronta auttaa, sillä hieronta tuottaa hyvän olon hormoneja, Seilo kertoo.

Hieronnan hyödyt voi Seilon mukaan nähdä esimerkiksi koiran muuttuneessa asennossa ja rennommassa kävelytyylissä.

–Olemuskin saattaa olla eloisampi ja iloisempi.

Hierontaan voivat Seilon mukaan tulla kaikenlaiset koirat.

–Koiran ei esimerkiksi tarvitse harrastaa mitään, yhtälailla kotikoirat tarvitsevat hoitoa, hän toteaa ja rohkaisee omistajia, jotka arvuuttelevat koiransa käyttäytymistä hieronnassa.

–Koirat aika usein yllättävät. Omistaja saattaa miettiä, että koira ei varmaankaan pysy paikallaan, mutta hyvin usein koirat hoksaavat, miten olla hieronnassa.

Muutamiin tapauksiin hieronta ei sovi. Seilon mukaan muun muassa tulehduksien ja antibioottikuurien aikana koiraa ei pidä hieroa, kuten ei juoksujen tai tiineydenkään aikana. Rokotusten jälkeen hieronnassa täytyy pitää parin viikon varoaika. Syöpää sairastavaa koiraa ei myöskään saa hieroa.

TOISTAISEKSI Seilo tekee hierontoja koirien kotona, mutta kevään tai kesän aikana hänelle on valmistumassa hierontatilat myös oman kodin yhteyteen. Heinäkuussa hän saa opintonsa päätökseen ja valmistuu koirahierojaksi.

–Olen aina ollut aivan koirahullu ja viime vuosina olen miettinyt, että olisi ihanaa tehdä koirien kanssa töitä, päätyökseen jälkikäsittelijänä työskentelevä Seilo kertoo.

Seilon perheessä on aina ollut koiria. Koirahieronnasta hän kiinnostui nykyisen koiransa Freijan myötä.

–Vein Freijan hierontaan ja ajattelin ensin, että olisi mukava osata hieroa omaa koiraa. Mutta sitten tämä lähti käsistä, Seilo naurahtaa ja kertoo, että alun perin hänen ei pitänyt ryhtyä yrittäjäksi.

Tällä hetkellä hän ei haaveile koirahieronnasta päätyötä, mutta siinä määrin se on vienyt mennessään, ettei hän ajatusta kokonaan poissuljekaan.