Kun olin pieni, isovanhempieni keittiön nurkassa nököttäneessä televisiossa pyöri kotimaiset klassikkoelokuvat. Ruutu täyttyi suurista tunteista ja enemmän tai vähemmän jouhevasti kulkevasta juonesta aina komediasta, romanttisiin heinälatoihin ja Komisario Palmun ratkaisemiin rikoksiin.
Lähes poikkeuksetta elokuvien taustana oli kulttuuri- ja perinnemaisema, jonka sinivalkoisen tunnelman kykeni helposti aistimaan siitäkin huolimatta, että filmi oli mustavalkoinen.
Kuva kesäisestä järvenselästä, yläpuolellaan valkoiset kumpupilvet, on eritoten jäänyt elokuvista mieleeni. Kaunista kuvaa kun varjosti huoleni siitä, onko filmimaisemaa enää myöhemmin nähtävissä tai lehahtaako leppäkerttu loruttelun jälkeen ison kiven juureen.
Esiasteinen aavistukseni luonnon muuttumisesta on vahvistunut vuosien saatossa luotettavaksi tiedoksi. Leudot talvet ovat saanet jopa mistelit kasvamaan Turun kehätien varren lehtipuissa. Sen näin omin silmin.
Ilmastonmuutos on todistetusti olemassa johtaen luonnon köyhtymiseen ja sen monimuotoisuuden häviämiseen. Köyhtyminen puolestaan aiheuttaa laajan joukon isoja haasteita, jopa turvallisuusuhan. Silloin vaarassa on myös huoltovarmuutemme. Näin totesi Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi (TS 14.2.).
Luonto kyllä korjaa omansa, sanotaan. Mutta kuka korjaa ihmisen aikaansaamat tuhot?
Biodiful-hankkeen johtajana toimiva Sääksjärvi ehdottaakin tutkijakollegoidensa kanssa luontovaltuutetun viran perustamista, luontolain laatimista ja konkreettisiin toimiin johtavaa kansallista luonnon monimuotoisuusstrategiaa. Toisin sanoen tarvitaan luonnolle oma edustaja, johtaja, jota seurata. Ihminen kun on siitä tyhmä otus, että tarvitsee tiukempaa otetta, kuria ja sääntöjä. Tähän Sääksjärven ja kumppaneiden ehdotukset ovat mitä passeleimmat.
Uskallan väittää, että edelleen ruokapöytäämme halutaan lähellä tuotettua, puhdasta ruokaa ja halutaan näyttää tuleville sukupolville, miten se leppäkerttu lentää.
Vaikka Sääksjärvi toteaa hallitusohjelman nojaavaan liikaa vapaaehtoisuuteen luontokadon torjunnassa, tarvitaan vapaaehtoista aktiivisuuttakin. Niinpä aion edelleen kierrättää ja kääriä hihani heti, kun lumi sulaa pihaltani. Muutaman vuoden jatkunut sitkeä jättipalsamin sirkkalehtien nyppiminen kun alkaa tuottaa tulosta. Enää ani harvoin vieraslaji kukoistaa puskissani.
Enkä millään haluaisi opetella vanhoja kansanloruja uusilla mausteilla. Vai miltä kuulostaisi Kuu kiurusta kesään uudelleen sanoitettuna: Kuu mistelistä kesään, puolikuuta jättitulvista kevätmyrskyyn, sinilevästä ei päivääkään.
toimituksen avustaja
Heidi Nurminen
heidi.nurminen2@gmail.com