Matalentoa Käenpesään päättää Marttilan nuorisoseuran trilogian

0
Käenpesän uusi asukas Jaakko (Petri Prusila) kohtaa koko joukon ryhmäkodin asukkaita (Harri Portaala, Anne Jurttila-Portaala, Ritva Isotalo, Risto Tuominen, Merja Tuominen, Riikka Portaala, Raimo Nurminen). Kuva: Juha Lahti.

MARTTILA. Kuvitteellinen pieni suomalainen kunta, Mattila, herää jälleen eloon Marttilan nuorisoseuran perjantaina 1.3. ensi-iltansa saavassa lämminhenkisessä komediassa ”Matalalentoa Käenpesään”. Tarina on jatko-osa aiemmin nähdyille esityksille ”Leviällä tiellä kengät kuluu” ja ”Korkealta näkyy kauas – vai?”. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Merja Tuominen , joka nähdään tulevalla näytöskaudella myös näyttämön puolella.

–Näytelmä on looginen jatke kahdelle aiemmalle tarinalle ja on siis trilogian päätösosa, mutta se toimii myös itsenäisenä kertomuksena pienen kunnan tavasta hoitaa vanhuksia ryhmäkodissa. Kukaan ei putoa kärryiltä vaikka ei aiempia osia olisikaan nähnyt. Muusta putoamisesta en mene takuuseen, Tuominen vinkkaa.

Käenpesä -nimisen ryhmäkodin työntekijät ja ikääntyvät asukkaat elävät ison perheen lailla tiiviissä yhteisössä ja tunteita koetaankin laidasta laitaan. Näytelmä sopii Tuomisen mukaan yli 10-vuotiaille katsojille, mutta ennen kaikkea kohdeyleisönä hän näkee aikuisen väen sekä heidät, joilla on halu kurkistaa mahdolliseen tulevaisuuteen.

–Tarinassa itketään, rakastetaan, suututaan ja lepytään ja totta kai myös iloitaan yhdessä. Toivon, että tarina antaa katsojille lohdullisen kuvan siitä, että vanheneminen ei sittenkään ole kauhukuva ja heitteillejätön uhkaama, vaan vanhanakin voi olla kivaa kun saa kavereita ympärille. Ja kaikkihan me joskus tarvitsemme hoivaa ja huolenpitoa, eikö, Tuominen kuvailee.

Tuominen on tähän mennessä ohjannut Marttilan nuorisoseuralle 11 kokoillan näytelmää ja käsikirjoittanut niistä viimeiset kolme. Kirjoittamista hän kuvaa hauskaksi puuhaksi, mutta onnistuakseen siihen vaaditaan tietynlainen mieliala ja inspiraatio. Tuomiselle se syntyy elävästä elämästä.

–Tätäkin tarinaa kirjoitin kokemuspohjaisesti – kokijoina oma anoppini ja tätini. Lisäksi olen asunut yli kolmekymmentä vuotta vanhainkodin naapurustossa, ja siinä on todella nähnyt monenlaista. Maalaisyhteisön elämä on tuttua lapsuudestani ja lähes neljänkymmenen vuoden työelämä kehitysvammahuollossa on edesauttanut sitä, että paljon on itse eletty ja koettu, Tuominen kertoo.

Näytelmässä tullaan tuttuun tapaan kuulemaan livemusiikkia, josta tänä vuonna vastaa nelihenkinen kokoonpano ”Bänri” Heikki Eskolan johdolla. Tällä kertaa musiikissa sukelletaan nostalgisiin tunnelmiin.

Tauon jälkeen takaisin estradille

Rooleissa esiintyy viime vuosilta tuttuja tekijöitä, mutta paluumuuttajina nähdään myös muun muassa Riikka Portaala ja Raimo Nurminen, jotka muutaman näytelmäkauden tauon jälkeen hyppäävät takaisin näyttämölle Käenpesän persoonallisina asukkaina. Portaalan hahmo on Karjalan evakoita, jolla fyysinen kunto on hyvä, mutta muistin ja ajantaju hieman heittelevät. Nurminen puolestaan esiintyy yksinäisyyttään murehtivana leskimiehenä, jolle myös alkoholi on aiemmin ollut ongelma. Molempien esiintyjien innostus lähteä jälleen mukaan heräsikin tekstin puhuttelevan aiheen ja mielenkiintoisten hahmojen myötä.

–Suurin haaste on ollut opetella roolihahmoni puhuma karjalan murre ja lisäksi itsellä, kun mieli on vielä kuin kolmekymppisellä, on ihan tuota vanhukseksi muuttumista saanut työstää, Portaala hymyilee.

Nurmisen mukaan teatteriharrastuksessa onkin parasta, kun saa luvan kanssa hullutella ja nollata esimerkiksi työasiat.

–Sen verran voin todeta näiden kahden rooleista, että kyllä vanhanakin voi toiseen ihastua. Ei se ole väärin, jos haluaa pitää toista kädestä, Tuominen paljastaa.

Marttilan nuorisoseura esittää kokoillan näytelmän ”Matalalentoa Käenpesään” Marttilan Nuorisoseuran talolla (Härkätie 1461, Ollila). Ensi-ilta perjantaina 1.3. klo 19. Muut näytökset lauantaina 2.3. klo 14, sunnuntaina 3.3. klo 13, perjantaina 8.3. klo 19, lauantaina 9.3. klo 14 ja klo 20 sekä sunnuntaina 10.3. klo 13. Lippujen ennakkomyynti: Marttilan kirjasto sekä Paavo ja Jouko Nurmi Oy. Lippuvaraukset: 044 012 3645.

Teksti: Emmi Lovén