Hentopallo on Yläneen Eläkkeensaajille liikunnallista hauskanpitoa

0
Seppo Berg (keskellä) tavoittelemassa pistettä. Kuvassa hentopalloilemassa myös Sirkka Rantanen, Jenny Punkki ja Antero Mattila. Kuva: Emmi Lovén

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneen Eläkkeensaajat on aktiivinen yhdistys. Väkeä kokoontuu useana päivänä viikossa erilaisiin kerhoihin harrastusten ja yhteisen ajanvieton pariin. Yhdessä on mukava nauttia vaikka pullakahvit, pelata biljardia tai tehdä käsitöitä. Liikuntalajeista suosioon on noussut Paimiossa alunperin kehitelty hentopallo, jonka perusidea on sama kuin lentopallossa, mutta säännöt ovat sallivammat ja myös pelissä käytettävä pallo on pehmeämpi ja kimmoisampi.

–Hentopallossa palloa ei saa niin sanotusti iskulyödä kuten lentopallossa, vaan pallon käsittely on kevyempää. Aloitussyötön voi tehdä vaikka heittämällä ja pallon saa vastaanottaa koppina. Myös pelaajien määrä kentällä voi vaihdella. Joskus ollaan pelattu neljän hengen voimin ja parhaimmillaan meitä on ollut paikalla 12, kerhon vetäjä ja yhdistysaktiivi Sirkka Rantanen kuvailee.

Lajia pelatessa tuomarointi hoidetaan ryhmän sisäisesti ja pisteiden kirjaaminen ei ole pääosassa. Pelaamisen tarkoitus onkin kilpailemisen sijaan ensisijaisesti tuottaa liikunnallista iloa ja tiettyjen sääntöjen noudattaminen mahdollistaa lähinnä sen, että kaikki pelaajat pääsevät osallistumaan pelin tapahtumiin. Rantasen mukaan hentopallo sopiikin kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta.

–Meidän porukkaan voi vapaasti tulla mukaan lajia kokeilemaan myös kuntarajojen ulkopuolelta. Aiempaa kokemusta tai ennakkoon ilmoittautumista ei vaadita. Aluksi voi vaikka tulla vain seuraamaan peliä ja liittyä mukaan kun haluaa. Turvallisuussyistä ainut vaatimus pelaamiseen osallistumiselle on, että tuo mukanaan omat sisäpelikengät, Rantanen kertoo.

–Suosittelen lämpimästi hentopalloa, se on todella kiva laji, jossa keho saa monipuolista liikettä, hihkaisee myös Ritva Riitamo pelikentältä.

Ei ihan sopinut ulkopeliksi

Yläneellä lajista on päässyt nauttimaan jo kohta vuoden ajan. Kesällä sitä kokeiltiin innokkaiden harrastajien toimesta jopa ulkokentällä.

–Ulkona ollessamme huomasimme, että tuuli heittelee kevyttä palloa vähän mihin sattuu ja pelaaminen kävi vähän turhan raskaaksi, joten olemme päätyneet harrastamaan lajia pidemmän päälle sisätiloissa, Rantanen naurahtaa.

Yläneen Eläkkeensaajat ry pyrkii toimimaan vuorovaikutteisessa yhteistyössä erilaisissa ikäihmisiä koskevissa asioissa Pöytyän kunnan kanssa. Yhdistys onkin mukana muun muassa keväällä 2023 käynnistyneessä valtakunnallisessa Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa, jonka tavoitteena on edistää ikäihmisten liikkumiskykyä, osallisuutta ja itsenäistä selviytymistä terveysliikunnan avulla.

Hentopalloa pääsee pelaamaan Yläneen yhtenäiskoulun salissa aina torstaisin kello 16–17.30.


 

JOKAISELLE JOTAKIN

Yläneen Eläkkeensaajat -yhdistyksen perustamisesta tulee ensi syksynä kuluneeksi 50 vuotta. Liikunnallisten harrastusmahdollisuuksien ohella yhdistyksen kerhotoiminnan pyrkimyksenä on toimia eläkkeensaajien vapaamuotoisena kohtaamispaikkana.

Uutuutena on helmikuussa aloitettu erityisesti naisille suunnattu Esterikerho, joka pyritään järjestämään kerran kuukaudessa. Miehille suunnattu Nestorikerho onkin jo ollut toiminnassa jonkun aikaa.

Säännöllisen viikko- ja kuukausitoiminnan lisäksi yhdistys järjestää erilaisia juhlia, matkoja ja retkiä sekä kulttuuritapahtumia. Yhdistyksen jäsenenä on myös mahdollisuus osallistua Eläkkeensaajien keskusliiton ja Varsinais-Suomen piirin monipuolisiin tapahtumiin ja koulutuksiin.

Emmi Lovén