Marttilan keskuskeittiön yhteiskäyttö on alkanut sujua

0
Marttilan kunnan keskuskeittiö on Suvirannan palvelukeskuksen yhteydessä. Kuva AVL:n arkistosta huhtikuulta 2022.
Marttilan kunnan keskuskeittiö on Suvirannan palvelukeskuksen yhteydessä. Kuva AVL:n arkistosta huhtikuulta 2022.

MARTTILA. Tekninen lautakunta sai tiedokseen, kuinka valtuustoaloite valmistuskeittiön rakentamiseksi Marttilaan on edennyt. Kokoomuksen valtuustoryhmän 20.3.2023 jättämässä aloitteessa kerrottiin, että Marttilan keskuskeittiön jakaminen kunnan ja Varhalle ruokaa valmistavan Kaarean kesken on aiheuttanut hankaluuksia.

Aloitteessa esitettiin, että Marttila selvittää mahdollisuudet jonkin olemassa olevan keittiön laajentamiseksi valmistuskeittiöksi.

Kunnan ja Kaarean välisissä keskusteluissa on sittemmin todettu, että nykyisen keskuskeittiön yhteiskäyttö on alkanut sujua, kun rutiinit on saatu kuntoon ja tilojen käytöstä on muodostunut vuorottelevaa. Samalla keskustelijat totesivat, ettei hyvinvointialueen tulevasta tilankäytössä ole vielä tehty päätöksiä. Niin kauan kuin päätökset uupuvat, ei myöskään Marttilan ole tarkoituksenmukaista tehdä päätöksiä keskuskeittiön osalta.

Tekninen lautakunta totesi aloitteen valmistelun tiedokseen ja päätti lähettää asian kunnanhallituksen käsiteltäväksi.