Pöytyällä riittää uutteria yhdistyksiä, mutta yhdistysväki harmittelee kokoontumistilojen vähyyttä

0
Karri Kinisjärvi (kuvassa vasemmalla) kertoi yhdistysillan osallistujille kehittämästään Haukkavuoren haaste -tapahtumasta. Kinisjärvi kannustaa toteuttamaan tapahtumia isosti.
Karri Kinisjärvi (kuvassa vasemmalla) kertoi yhdistysillan osallistujille kehittämästään Haukkavuoren haaste -tapahtumasta. Kinisjärvi kannustaa toteuttamaan tapahtumia isosti.

PÖYTYÄ / Riihikoski. Pöytyän lapsi- ja perheneuvoston järjestämään yhdistysiltaan, Riihikosken yhtenäiskoulun ruokalaan kokoontui lähes 100 pöytyäläistä, jotka edustivat noin 50 yhdistystä.

Viime viikon keskiviikkona pidetyn kokoontumisen tavoitteina oli saada yhdistysten edustajat tutustumaan toisiinsa ja kertomaan, miten yhteistyö kunnan kanssa voisi sujua entistä paremmin. Pienryhmissä käytyjen keskustelujen perusteella moni asia on varsin hyvällä tolalla, mutta kokous- ja varastotiloista on pulaa.

Eläkeliiton Karinaisten yhdistyksen sihteeri Seppo Lehtosen mielestä kuntaan tarvittaisiin kokoustila, jossa olisi jokaiselle yhdistykselle oma kaappi esimerkiksi kahvipakettien ja muiden pienten tarvikkeiden säilyttämiseksi.

Pankit antavat kokoustilojaan joidenkin yhdistysten käyttöön, mikä on Lehtosen mielestä hieno asia, mutta tarjolla saisi olla nimenomaan yhdistyksille tarkoitettu tila. Selvittämisen arvoiseksi asiaksi yhdistysillan yleisö nosti myös kunnan varastotilojen käyttömahdollisuudet. Tällä hetkellä yhdistysten tilaavieviäkin tavaroita on säilötty jäsenistön koteihin.

Jotkin yhdistykset omistavat tiloja ja yhtenä vaihtoehtona yleisön joukosta esitettiin, että niiden käyttöä voitaisiin tehostaa ja käyttäjäkuntaa kasvattaa kunnan avustuksella.

Yhdistysilta veti Riihikosken yhtenäiskoulun ruokasalin täyteen väkeä.
Yhdistysilta veti Riihikosken yhtenäiskoulun ruokasalin täyteen väkeä.

Tiedotusnäyttöjä kylille

Yhdistysillan osallistujat haluaisivat ottaa Pöytyälle mallia Aurasta, missä Auraamon ikkunassa olevalla näytöllä tiedotetaan tapahtumista. Yhdistysväki ideoi, että näyttöruutu voisi olla jokaisessa Pöytyän keskustaajamassa.

Tapahtumien mainostaminen koko yhdistyskentän voimin koetaan tärkeäksi. Entistä enemmän yhteistyötä kaivataan myös tapahtumien ja tempausten järjestelyihin sekä talkoisiin. Apua olisi myös siitä, jos yhdistykset voisivat lainata tai vuokrata toistensa välineistöä.

– Jollakin yhdistyksellä on astiasto, toisella hattarakone ja pomppulinna, yhdistysiltaa juontanut lapsi- ja perheneuvoston puheenjohtaja Miia Lehtonen täsmentää.

Yhdistysväen mielestä kokeilemisen arvoisia yhteishankkeita voisivat olla kotiseuturetket, ikäihmisten piristäminen vierailuilla ja kaikkien pöytyäläisten hyvinvoinnin lisääminen matalan kynnyksen hankkeilla. Myös lupien ja lupakorttien hankkiminen voisi onnistua edullisemmin, jos niitä haettaisiin yhteistyöllä.

Miia Lehtonen kertoo, että lapsi- ja perheneuvosto käsittelee yhdistysillassa tehtyjä ehdotuksia huhtikuun kokouksessaan ja kokoaa niistä yhteenvedon, joka tullaan todennäköisesti antamaan tiedoksi yhteisöllisyyslautakunnalle.

Yhdistysillan päätteeksi arvottiin 500 euroa yhdelle kokoontumiseen osallistuneelle yhdistykselle. Sen sai Heinijoen Pienviljelijäyhdistys.

Pöytyän lapsi- ja perheneuvoston puheenjohtaja Miia Lehtoselle esitettiin toiveita, että yhdistysilta järjestettäisiin toistekin.
Pöytyän lapsi- ja perheneuvoston puheenjohtaja Miia Lehtoselle esitettiin toiveita, että yhdistysilta järjestettäisiin toistekin.
Pöytyän Urheilijoiden hiihtojaoston Veikko Salmi sanoo Pöytyän kunnan arvostavan yhdistyksiä ja niiden tekemää talkootyötä. Salmen mielestä potentiaalisiin talkoolaisiin pitää ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti, eikä ainoastaan esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä.

Pöytyän pesäpallon noususta kertonut Paavo Kallio kannusti yhdistysten edustajia olemaan joustavia ja osoittamaan avoimuutta, ymmärrystä sekä arvostusta muita kohtaan. Hän muistutti, että antamalla jotakin saa yleensä kaksin verroin takaisin.