Tätä mieltä: Ei Lietoon haluta: sinne ohjataan

0

Mitenkä minusta nyt tuntuu, että Varhan johto on huterissa käsissä? Auranmaan Viikkolehdessä 22.3. oli Varhan taholta vastattu koskelaisille ja marttilalaisille. Varhan järjestämisjohtaja Antti Parpo sanoo muun muassa: ”Koskella ja Marttilassa kun totuttiin Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelujen aikaan asioimaan ennemmin Liedon suuntaan.”

Totuttiinko? Eikö silloinkin menty lääkäriin mieluummin Koskelle tai Marttilaan?

En tiedä pitääkö tämä havainto paikkaansa, mutta kun Varha astui kuvaan soteuudistuksen myötä, oman tuntumani mukaan katosivat Koskelta lääkärin vastaanottoajat. Ajan saa viikkojen päähän, jos ollenkaan. Lääkärille ohjataan Lietoon. Ei sinne haluta mennä. Sinne ohjataan. Samoin Antti Parpo sanoo esityksen perustuvan laskennalliseen kapasiteettiarvioon. Onko tässä otettu tuo huomioon, että Koskelta ollaan käyty Liedossa.

Sitten Parpo sanoo vielä, että jatkossa asukkaat voivat valita, missä he jatkossa asioivat. No eivät voi. Kyllä minä oletan, että muutkin koskelaiset ja marttilalaiset haluavat asioida Koskella ja Marttilassa.

Esa Mäkelä
koskelainen