PÖYTYÄ. Anneli Tuominen palkittiin Suomen parhaana suomenkarjan jalostajana viime vuoden lopulla. Hän sanoo, ettei osannut palkintoa odottaa.
–Olen monen vuoden ajan sijoittunut hyvin, mutta ykkössija yllätti.
Tuominen aloitti maitotilayrittäjänä syksyllä 2005. Se ei ollut erityinen urasuunnitelma, vaan hän alkoi äidin sairastuttua aluksi auttaa isäänsä tilalla.
–Sanoin että voin tehdä toukokuun loppuun. Mutta on tullut monta toukokuuta.
Äiti menehtyi ja kahdeksan vuoden kuluttua kuoli isä. Tuominen jatkoi maitotilanpitoa.
–Tämä oli vanhempieni elämäntyö, tila on äitini synnyinkoti. Äiti sanoi, ettei tämä ole työ, tämä on elämäntapa. No, kyllä tämä työtä on, kovaa työtä, ja yritystoimintaa, Tuominen toteaa.
Vastuu ja motivaatio
Maitotilatyö on vastuullista ja fyysisesti raskasta, mutta Tuominen on jaksanut sitä, kun on ollut innostunut ja iloinnut onnistumisista; esimerkiksi lehmävasikoiden syntymästä, maitotuotannon ennätyksistä ja laadusta.
Tilanpito on sitovaa. Ihan kokonaan ei ole koskaan vapaata eikä lomaa. Oli mikä vuorokaudenaika tahansa, aina on mentävä, jos on ”jotain”. Silloinkin kun on lomittaja, on itse vastuussa.
–Eläimelle ei voi sanoa, että työaika on loppu nyt.
Tuomisen äiti ryhtyi lypsykarjanpitoon 1960-luvulla saatuaan töistä Laurilan tilalla palkaksi kaksi lehmää, suomenkarjaa kumpikin. Toinen oli Jutta, jonka jälkeläisiä tilan suomenkarja on tähän päivään saakka ollut. Karjan suku on selvillä vuodesta 1963 lähtien.
Koululehmiksi Hämeeseen
Mutta nyt oli aika lopettaa, luopua karjasta. Tuominen sanoo, että se, mikä ennen oli kiinnostavaa ja mielekästä, muuttui uuvuttavaksi.
Tuominen myi karjan tammikuussa ja vuokrasi pellot pois. Osa 45-päisestä karjasta meni teuraaksi, suurin osa meni tiloille. Puolet oli suomenkarjaa, ja ne menivät yksityisille, paitsi neljä lähti Muhokselle Koivikon koulutilalle ja neljä Tampereelle Ahlmanin opistoon, jossa on geenipankki.
–Olen iloinen, että osa karjasta pääsi opetuskäyttöön. Hyvä geeniperimä menee ehkä sitä kautta varmimmin eteenpäin. Ja maatalousalan opiskelijat pääsevät tuntemaan alkuperäisrotua.
Nyt jäljellä on kahdeksan nuorta nautaa, joista kaksi on suomenkarjaa, Rantalan Vanukas ja Rantalan Uhkee. Suomenkarja on ylipäätään uteliasta ja aktiivista, mutta Vanukas on erityisen utelias, ensimmäisenä tutustumassa vieraaseen.
–Nämä eivät vielä lypsä. En ajattele näitä lemmikkeinä, vaan tuotantoeläiminä. Myyn nämäkin myöhemmin toisille tiloille.
Tuominen sanoo, että jalostuspalkinto oli hieno päätös uralle. Hänen äitinsä sai saman palkinnon vuonna 2002. Yksi ympyrä sulkeutui.
Vieraantuneet suomalaiset
Suurin syy lopettamiselle oli väsymys.
–En jaksanut enää panostaa. Ilo oli poissa. Ennen teki iloiseksi se, että syntyi lehmävasikka, lopussa poikiminen tuntui vähän yhdentekevältä, Anneli Tuominen sanoo.
Tuomisen mukaan yhteiskunnan asenne maanviljelijöitä kohtaan on muuttunut maatalousvastaiseksi. Viljelijöitä syyllistetään saastumisesta ja lehmiä ilmastonmuutoksesta.
–Eläintensuojelijat sanovat, että eläimiä hoidetaan huonosti. Mutta vain hyvin hoidettu eläin tuottaa hyvin. Ei ole varaa kohdella eläimiä huonosti, Tuominen painottaa.
Tuominen on miettinyt koko kuvaa ja koko tilannetta. Tilanne on se, että ihmiset ovat vieraantuneet maaseudusta ja siitä mistä ruoka tulee. Asiaa, joka on itselle etäinen, ei koeta tärkeäksi. Eikä tämän päivän nuorilla ei ole enää mummia ja vaaria, joilla olisi maatila.
–Suurin osa lasteni ikätovereista ei ole edes nähnyt elävää lehmää. Eikä heidän vanhempansakaan ole.
Koko Tuomisen muistiajan, koko EU-ajan, vuodesta 1995 asti, on ollut maatalouden alasajoa, hän sanoo. Kun hän oli lapsi, maitotiloja oli paljon.
–Nyt vanhan Pöytyän alueella on enää yksi maitotila, Kyrössä tiloja on kaksi ja Yläneellä neljä.
Uusi työ auttaa
Lopettamispäätös ei tullut äkkiä. Tuominen pyöritteli päätöstä muutaman vuoden.
–Totesin ettei tämä työ muutu tästä paremmaksi. Tuntui ettei työlläni ole merkitystä.
Sitten tuli aika toimia. Ensimmäinen, joka kysyi jaksatko sinä ja haluatko jatkaa karjanpitoa, oli pankkivirkailija.
Hän kertoo miettineensä paljon jatkuvuutta, ja vastuuta menneille sukupolville. ”He on jaksaneet, miksen minä jaksa?”.
Työ auttaa. Tuominen sanoo, että hänellä kävi tuuri, kun hän pääsi heti lehmien lähdettyä vuodenvaihteessa töihin muualle. Hän on nyt keittiötyössä Riihikodissa Kaarealla. Hän ei ehtinyt jäädä miettimään näitä asioita, uusi työ täyttää mielen.
–En ole ollut surullinen. Tämä oli oma päätökseni.
Tuominen on ensi kertaa tilanteessa, ettei kotona ole lypsylehmiä. Maailma pyörii, vaikka yksi maitotila lopetti.
Identiteetti muuttuu
Melan Välitä viljelijästä -projekti on ollut suuri apu. Tuominen kertoo, että siellä sai miettiä mitä muuta voisi tehdä, millaisia vaihtoehtoja on, ja niitä käytiin yhdessä läpi.
Maanviljelys on identiteettiasia.
–Minut mielletään lehmäihmiseksi. Ihmiset kysyy melkein ensimmäiseksi, mitä lehmille kuuluu ja miten ne on lypsäneet. Olen ollut yhtä kuin lehmäni. Mitä he nyt kysyvät? Mikä minä nyt olen?
Tuominen sanoo painokkaasti, että jokaisen kannattaa aidosti miettiä miltä tuntuu ja jaksaako, ja etsiä apua ja neuvoja. Elämä ei lopu siihen, että tekee ison muutoksen, päinvastoin.
FAKTA
Jalostuskilpailun kriteereinä ovat lypsykarjalle taloudellisesti tärkeät ominaisuudet.
Tulokset perustuvat viime vuoden toukokuussa julkaistuun jalostusarvosteluun.
Kilpailun järjestää nautakarjan tuottavuuden edistamiseen keskittynyt Faba-osuuskunta.
Faban omistajat ovat suomalaisia kotieläinyrittäjiä.
FAKTA: Suomenkarja on Suomen alkuperäiskarjaa
Suomenkarja on yhteisnimitys kolmelle nautakarjarodulle, jotka ovat keskenään läheistä sukua: pohjoissuomenkarja, länsisuomenkarja ja itäsuomenkarja. Ne ovat kaikki uhanalaisia. Syynä on muita rotuja hieman vähäisempi maidontuotanto.
Maidon rasva- ja valkuaispitoisuus on kuitenkin muita rotuja korkeampi ja hedelmällisyys on hyvä.
Itäsuomalaiset ovat siroja, länsisuomalaiset kookkaampia, ja yhteisiä piirteitä on nupo otsa eli sarvettomuus.
Suomenkarjan yksilöt ovat uteliaita, rohkeita ja kekseliäitä.
Suomenkarja pärjää hyvin Suomen oloissa. Virheellisesti ajatellaan, että suomenkarja pärjäisi vähemmällä tai kehnommalla hoidolla kuin muut rodut, tai ettei se sairastuisi yhtä helposti. Näissä suhteissa ei ole eroja.
Lähde: Faba