Lauantaina tulee kuluneeksi 79 vuotta siitä, kun Lapin sota ja Suomen osuus toisen maailmansodan sotatoimissa päättyi. Tuolloin loppujoukko Saksan 20. vuoristoarmeijasta vetäytyi Kilpisjärveltä Norjan puolelle. Suomen asevoimien viimeinen sotapäivä nimettiin kansalliseksi veteraanipäiväksi ja sitä ryhdyttiin viettämään vuonna 1987, isänmaan täyttäessä 70 vuotta.
Juhlapäivänä muistellaan veteraaneja, heidän ponnistelujaan ja rauhan tuloa. Paikallista väriä juhlaan tarjoaa painotuore kirja, joka kertoo Pöytyällä asuvasta jatkosodan veteraanista ja sotainvalidista, Tommi Pekkalasta. Teos on kuvaus siitä, miten Pekkala varttuu Aurajoen maisemissa sisukkaaksi nuorukaiseksi, palvelee talvisodassa kotirintamalla, päätyy jatkosodassa rintamalle, haavoittuu useasti ja ryhtyy raskaiden hoitojen jälkeen rakentamaan siviilielämäänsä.
Poikansa Jukka Pekkalan kirjoittamassa kirjassa Pekkala kertoo päässeensä elämänsyrjään kiinni vähitellen: kokeilemalla, epäonnistumalla ja onnistumalla, mutta ennen kaikkea oppimalla ja sisulla. Hän sanoo myös pyöritelleensä ajatusta, että olisi syntynyt vaikka viisi vuotta myöhemmin, eikä olisi joutunut koko sotaan. Sen myötä eväät elämään olisivat olleet toista luokkaa.
Vaikka sotahistoria ei kiinnostaisi, veteraanien ajatuksiin ja kokemuksiin kannattaa syventyä. Nykypäivän murheet ja puheenaiheet sote-asioista, koirapuistoista tai jätevedenpuhdistamosta tuntuvat Pekkalan kokemuksiin verrattuna melko keveiltä ja ennen kaikkea ratkaistavissa olevilta asioilta.