Itselleni kulunut talvi oli erityisen pitkä ja raskas. Olo on ollut kuin kivirekeä olisi vetänyt hiekkatiellä ellei peräti suolla. Tai kuin olisi soutanut rikkinäisillä airoilla tai juossut sadan metrin aitoja murtuneilla varpailla. Jos siis haetaan vertauskohtaa fyysistä suorituksista. Sitä, miltä tuntuu väsymyksestä johtuva aivosumu, on hankalampi kuvata. Mieleen tulee vain sana tahmea.
Väsymykseeni ei ole auttanut nukkuminen eikä reipas ulkoilu. Määrättömästi ei pysty nukkumaan, vaikka kuinka väsyttäisi. Ulkoilu on ollut lähinnä itkun partaalla ihmettelyä, kuinka loputtoman väsynyt voi olla. Enkä minä vampyyriksikään ole voinut ryhtyä, kun pillerinä nautitulla raudalla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta.
R iesanani on matala ferritiini eli varastoraudan puute, jonka juurisyytä ei kohdallani toistaiseksi vielä tiedetä. Vapun alla saatiin kuitenkin suljettua pois joitakin pahimpia vaihtoehtoja. Eipä sillä olotila vielä virkistynyt, mutta mieli parani huomattavasti. Ja sopivasti samaan aikaan saapui vihdoin myös kevät.
Olisin kyllä toivonut aikaisempaa kevättä, mutta jotenkin tuntui varsin sopivalta, että vallitseva sää oli yhtä surkea kuin oma olotila. Uutisia muuttolintujen ja siilien ahdingosta tosin en olisi kaivannut yhtään. En sen puoleen sitä punkkiakaan, jonka irrotin koiramme kaulasta keskellä lumimyräkkää.
K evään vihdoin tultua koitan hieman piristyä, vaikka tiedän, ettei tämä ole tahdon asia. Ikkunalaudallani kasvaa taas tomaatinsiivuista ”kylvettyjä” tomaatteja. Ehkä myös avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa. En meinaa muistaa, mitä tulin istuttaneeksi. Mutta voikukkia ne eivät ole, joten kylvöjeni kasvua on mukava jännittää. Ei minulla voikukkiakaan vastaan mitään erityistä ole, mutta niistä puuttuu kaikki jännitys. Niiden tietää kasvavan varsin hyvin vaikka läpi asvaltin. Mistään muusta, joka käsiini joutuu, ei voi olla yhtä varma.
Lisääntyvän valon lisäksi parasta keväässä on odotuksen päättyminen. Miten iloitsenkaan muuttolintujen paluusta ja rytöpihaltamme esiin pinnistävistä krookuksista. Ja kyllä, olisin liikuttunut satelliittisääksi Veskun onnellisesti päättyneestä kotiinpaluusta ihan ilman tätä aivotoimintaa sotkevaa väsymystäkin.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi