Auran Kirkonkulman kyläyhdistys aikoo rakentaa kuntoportaat

0
Kohti Auran Kirkonkulman koulua nousevien kuntoportaiden pituus tulee olemaan 32 metriä. Kuva: Sonja Tanninen.
Kohti Auran Kirkonkulman koulua nousevien kuntoportaiden pituus tulee olemaan 32 metriä. Kuva: Sonja Tanninen.

AURA. Auran Kirkonkulman kyläyhdistys haluaa vuokrata Auran kunnalta maata rakentaakseen kuntoportaat Kirkokulman koulun ja urheilukentän väliin.

Vuokrattava alue käsittäisi urheilukentän ja se ulottuisi lähes koulun nurkalle saakka.
Kunnanhallitus pitää suunnitelmaa kannatettavana, mutta se jätti vuokrausasian viime maanantaina pöydälle odottamaan vuokrasopimuksen luonnosta.

Auran teknisen johtajan Kari Tuohen mukaan luonnos valmistuu seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Ismo Litva kertoo, että portaat aiotaan toteuttaa Leader-hankkeena ja rakentaa talkootyönä. Yhdistyksessä toivotaan, että ne saadaan käyttökuntoon vielä kuluvan syksyn aikana.

Perustukseen käytetään Auran kunnan lahjoittamia vanhoja sähköpylväitä. Portaiden runkorakenne ja itse askelmat tehdään painekyllästetystä puusta.

Kyläyhdistys on toteuttanut aiemminkin Leader-hankkeita. Sellainen on muun muassa Kirkonkulman koulun vieressä oleva jääkiekkokaukalo.

Kyläyhdistyksellä on myös alustavia ajatuksia toteuttaa samalle alueelle ulkokuntosali ja lasten leikkikenttä.

Auran kunta on lahjoittanut kuntoportaiden perustusta varten vanhoja sähköpylväitä. Kuva: Sonja Tanninen.
Auran kunta on lahjoittanut kuntoportaiden perustusta varten vanhoja sähköpylväitä. Kuva: Sonja Tanninen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän