Sähköverkon pätkiminen on vähentynyt Yläneellä – Syy katkoksiin löytyi muuntamon komponenteista

0
Rintalan tilalla on sähköinen portti, jolla pidetään sudet pois laitumelta. Sähkökatkot ovat aiheuttaneet portin avautumisia.

PÖYTYÄ/Yläne. Yläneellä heinäkuusta asti toistuneet sähkökatkokset ovat jatkuneet vielä syyskuussakin, mutta vähenevässä määrin. Tapio Rintala Rintalan lammastilalta kertoo, että Carunan verkossa on ollut syyskuussa 5–6 katkosta. Heinä- ja elokuussa katkoksia oli noin 50 (AVL 6.9.). Lammastilan sähköistettyjen susiaitojen tapahtumaraporttiin kirjautuvat lyhyetkin katkokset.

Carunan käyttöpäällikkö Kimmo Vainiola kertoi keskiviikkona, että Yläneen sähkönsyöttöalueella oli viimeisen viikon sisällä ollut yksi, minuutin mittainen sähkökatkos 11. syyskuuta.

Vainiola kertoo, että katkosten syy on selvinnyt: ne ovat johtuneet kahden muuntamon komponenttivioista. Viat on nyt korjattu.

–Komponentit voivat olla ikääntyneitä, mutta vika voi tulla uusiinkin. Asennusvirhekin voi olla kysymyksessä. Tilanne on nyt normalisoitunut, Vainiola sanoo.


Lue myös 6.9. ilmestynyt juttu aiheesta:
Sähkön pätkimisestä haittaa ja laitevaurioita Yläneellä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän