Kyröläinen pankki perustaa toimipisteen Riihikoskelle – Hanke herätti hallituksessa runsaasti keskustelua

0
POP Pankille valmistuu Riihikosken Pikku Myllyyn kolme palveluhuonetta sekä odotustila.
POP Pankille valmistuu Riihikosken Pikku Myllyyn kolme palveluhuonetta sekä odotustila.

PÖYTYÄ/Kyrö, Riihikoski. POP Pankki Kyrö on suunnitellut parisen vuotta toimipisteen perustamista Riihikoskelle. Ensi kuun puolella kaavailut käyvät toteen, kun Pikku Myllyn liiketilaan rakenteilla olevat huoneet valmistuvat.

Pankin toimitusjohtaja Timo Kivikosken mukaan Riihikoskella keskitytään palvelemaan pääasiassa yksityisasiakkaita asuntolaina- ja säästämisasioissa sekä tarjoamalla apua lainopillisiin kysymyksiin. Kassapalvelut ovat jatkossakin Kyrössä. Niitä ei aiota tuoda uusiin tiloihin.

Toimipisteen perustaminen herätti runsaasti keskustelua pankin hallituksessa, jossa Kivikoski perusteli sitä kannattavuuslaskelmilla sekä asiakaskunnan toiveilla.

Hän myöntää hankkeen olevan poikkeamista valtavirrasta, kun tarkastellaan useimpien pankkien tapaa keskittää palveluja ja karsia konttoriverkostoaan maaseudulla.

Asiakasmäärä kasvussa

Harkittua vastavirtaan menoa ja paikallisuuden kunnioittamista Timo Kivikoski pitää kilpailuvaltteina, joista on hyviä kokemuksia POP Pankki -ryhmässä sekä myös Kyrön pankissa.

Vaikka Suomen talous on ollut viimeiset vuodet vaikeuksissa ja merkittäviä investointisuunnitelmia on jäissä, POP Pankki Kyrön tase on kasvanut viime vuodenvaihteen 148 miljoonasta eurosta 163 miljoonaan.

– Luototus ja säästäminen ovat lisääntyneet. Olemme saaneet kuluvana vuonna Kyröön 200 uutta asiakasta. Heitä on tullut muun muassa Yläneeltä, Aurasta, Säkylästä ja Loimaalta, Kivikoski luettelee.

Yksi piristymistä selittävä tekijä on asuntokaupan elpyminen koron laskettua vuoden takaisesta 4,1 prosentista reiluun kolmeen. Kivikosken oma arvio on, että asiakkaita houkuttavat myös työntekijöiden helppo tavoitettavuus sekä paikallistasolla tehtävät päätökset.

Pop up viittaa aukioloon

Vielä keskeneräisen Pikku Myllyn pankkitilan ikkunoihin ripustetussa lakanassa kerrotaan kohta avautuvasta POP UP Pankista.

Timo Kivikoski selittää pop up:in viittaavan siihen, että toimipiste tulee näillä näkymin olemaan avoinna yhtenä aamupäivänä sekä yhtenä iltapäivänä viikossa. Päävastuun toimipisteen pyörittämisestä ovat lupautuneet ottamaan Nea Vuorimies ja Aki Frantti. Lisäksi Riihikoskelle on mahdollista sopia tapaamisia muiden pankin edustajien kanssa.

Kivikoski toteaa tilojen rakentamisen kaikkine turvalaitteineen olevan niin suuri investointi, ettei kyseessä ole hetken hurmiossa tapahtuva kokeilu.

– Riihikoskella on tarkoitus toimia pitkään. Mikäli kaikki sujuu toivotulla tavalla, harkitsemme muita vastaavia toimipisteitä, hän sanoo.

Uuden toimipisteen pyörittämisen ohella suuri muutos pankin henkilökunnalle tulee olemaan pankkijärjestelmän vaihtuminen.

Koko POP Pankki -ryhmä on ryhtynyt toimiin korvatakseen nykyisen Samlink-järjestelmänsä Crosskeyllä. Vaihdoksen on määrä tapahtua elo–syyskuun vaihteessa 2025. Uusi järjestelmä helpottaa etenkin asiakashallinnan parissa tehtävää työtä. Muutos ei edellytä toimenpiteitä asiakkailta.


POP Pankki Kyrön toimitusjohtaja Timo Kivikoski kertoo, että remontit Riihikosken Pikku Myllyssä sekä Kyrön pankkitalon alakerrassa valmistuvat lokakuun aikana.
POP Pankki Kyrön toimitusjohtaja Timo Kivikoski kertoo, että remontit Riihikosken Pikku Myllyssä sekä Kyrön pankkitalon alakerrassa valmistuvat lokakuun aikana.

Kyrön kiinteistön remontti loppusuoralla

Kyrön pankkitalossa on käynnissä alakertaan keskittyvä remontti, joka valmistuu lokakuun aikana.

Remontin yhteydessä on uusittu salaojitus ja huleveden kulkeutuminen oikeaan suuntaan on varmistettu pumppaamoilla.

Erityistä huomiota on kiinnitetty henkilökunnan sosiaalitiloihin, joita voi Kivikosken mukaan verrata lentokentiltä tuttuihin lounge- eli oleilusaleihin. Samalla myös kuntalaisten käytössä olevat kokoustilat uusitaan.

– Alakerran remontti maksaa paljon, mutta siten olemme tilojenkin puolesta viihtyisä työpaikka ja saamme toivottavasti jatkossakin rekrytoitua osaavaa väkeä, Timo Kivikoski kiteyttää.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän