Tarvasjoen kirkon peruskorjauksen suunnittelu käyntiin

0
Liedon seurakunta on käynnistänyt Tarvasjoen kirkon peruskorjauksen suunnittelun. Arkistokuva.

LIETO/Tarvasjoki. Liedon seurakunta on käynnistänyt Tarvasjoen kirkon peruskorjauksen suunnittelun. Korjausprojektin koordinointia varten perustetaan korjaustoimikunta, jonka tehtävänä on kerätä muutostoiveet ja -tavoitteet sekä koordinoida hanketta. Korjaustoimikunnan jäsenyydestä kiinnostuneita seurakunnan luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisia pyydetään ilmoittautumaan kirkkoherra Risto Leppäselle 1.10. mennessä.

Liedon kirkkovaltuuston iltakoulussa 23.10. keskustellaan seurakunnan kiinteistöstrategiasta ja myös Tarvasjoen kirkkoalueen kiinteistöistä. Tarvasjoen kirkko on peruskorjauksen tarpeessa ja hankesuunnittelu toteutetaan vuoden 2025 aikaan. Seurakunnan strategiaan on kirjattu kirkkojen kunnossa pitäminen ja kirkkotilojen käytön ja saavutettavuuden kehittäminen sekä muiden kiinteistöjen määrän vähentäminen.

Tarvasjoen kirkon muutoksista päätettäessä arvioidaan myös kirkon huoltorakennuksen ja seurakuntatalon tarpeet. Kirkkoneuvosto nimeää perustettavaan korjaustoimikuntaan viranhaltijoiden lisäksi 4–6 jäsentä. Kirkkoneuvosto myös määrittää korjaustoimikunnan tehtävät ja päätösvallan. Viranhaltijoista, seurakuntalaisista ja luottamushenkilöistä koostuvan toimikunnan työskentelyyn osallistuu tarpeen mukaan hankkeen pääsuunnittelija, projekti-insinööri ja Museoviraston edustaja.

Kirkkoherra valmistelee ja johtaa korjaustoimikunnan työskentelyä niiltä osin kuin muutoshanke vaikuttaa seurakunnalliseen toimintaan. Talouspäällikkö vastaa kirkon korjaushankkeen taloudesta ja toimii esittelijänä kustannus-, rahoitus- ja hankinta -asioissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän