Uteliaisuus toi kaiken ytimeen – Johanna Polvi aloitti Auran yrityskoordinaattorina

0
Syyskuun alussa Auran yrityskoordinaattorina aloittanut Johanna Polvi on vaikuttunut kunnan ja yrittäjien välisestä yhteisöllisyydestä.

AURA. Yrityskoordinaattori Johanna Polvi sai ensikosketuksen Auraan yhdeksän vuotta sitten Kiinassa, jossa hän oli työharjoittelussa. Tuolloin hän tutustui auralaisiin Forssin veljeksiin, jotka olivat niin ikään työharjoittelussa.

Paljon matkustelleen ja muun muassa Australiassa reppureissanneen Polven urasuunnitelmat olivat maailmalla. Niin vain tie kuitenkin toi Ruotsissa suoritetun maisterintutkinnon jälkeen takaisin kotimaahan. Kansainvälistä kauppaa ja johtamista opiskellut Polvi ennätti asettua Turkuun ja työskennellä perheyrityksen markkinointijohtajana viisi vuotta ennen kuin syyskuun alussa aloitti Auran yrityskoordinaattorina. Pesti jatkuu ensi vuoden loppuun.

–Tässä oli kaikki elementit, joista tykkäsin omassa työssäni. Työ vastaa sitä, mitä tykkään tehdä ja missä koen olevani hyvä, Polvi perustelee, miksi vaihtoi vakituisen työn määräaikaiseen pestiin.

Uteliaisuuskin ajoi tarttumaan tehtävään, jossa Polvi sanoo olevansa kaiken sen ytimessä, mitä on opiskellut.

Polvi toteaa kaiken perustuvan kuntien ja yrittäjien yhteistyöverkostoihin.

–Yhteistyö on kaikkien etu. Yhteistyöllä saamme kunnista ja yrityksistä elinvoimaisempia.

POLVI on lähtöisin yrittäjäperheestä.

–Vanhemmat ja koko suku on yrittäjähenkisiä, Polvi sanoo ja kertoo perheensä yrityksen olevan saman ikäinen kuin hän itsekin.

Yritysmaailma ja yritysten tarpeen ovat hänelle siis muutenkin kuin opintojen kautta tuttuja. Tutuksi on tullut myös yhdistystoiminta, sillä hän on aktiivisesti mukana esimerkiksi Pelastakaa lapset ry:n toiminnassa.

–Yhdistystoiminta on minun ja siskoni juttu. Olemme pienenä tykänneet olla esimerkeiksi leireillä ja meillä oli paljon harrastuksia. Huomasimme, että jonkun aikuisen niitä pitää pyörittää. Ja kun olen itse saanut mahdollisuuden harrastaa, haluan, että muillakin on sama mahdollisuus, Polvi sanoo.

Auran yrityskoordinaattorina Polven työnkuvaa kuuluu muun muassa yritysneuvonta, elinvoimatyöryhmän esittelijänä toimiminen, TE-uudistuksen koordinointia sekä Auranportin tonttimarkkinointi. Tehtävät kuuluivat aiemmin elinvoimajohtajalle, jonka irtisanouduttua kunta on järjestellyt ja tiimitellyt tehtäviä uudelleen. Esimerkiksi elinvoimajohtajan työnkuvaan kuuluneet kulttuuri ja matkailu siirrettiin hyvinvointitoimialalle ja toteutettavaksi Aurajoentien matkailutien kehittämishankkeen kautta.

Elinvoimajohtajan tehtävien jakaminen useammalle taholle on osa Auran kunnan talouden sopeuttamistoimia. Osa sopeuttamista on sekin, että yrittäjien kanssa yhteistyössä toteutetuista tapahtumissa kunnan roolia on selkeytetty ja vastuuta on siirtynyt enemmän yrittäjille. Polvi kiittelee yrittäjien ottaneen hyvin koppia sekä Kauppojen yöstä että jouluvalokulkueesta. Häneen on jo ennättänyt tehdä vaikutuksen käsin kosketeltava yhteisöllisyys, joka kunnassa on yrittäjien ja kunnan kesken.

–Edeltäjäni on tehnyt paljon töitä sen eteen, että kunta ja yritykset ovat lähentyneet. Ja se kantaa nyt hedelmää.

YRITTÄJIÄ on Polven saaman kuvan mukaan kohdeltu Aurassa hyvin. Hän kehuu kunnan yrittäjille tarjoamia palveluja ja toteaa, ettei ole törmännyt vastaavaan palvelutasoon aiemmin. Myös puitteen valtatien varressa ovat Polven mukaan yrityksille hyvät. Suomen ja yritysten taloustilanne kuitenkin huolettaa häntä.

–Suomen ja teollisuustuotannon tilanteessa on ollut turbulenssia, mikä vaikuttaa pientuotantolaitoksiin myös täällä meillä. Jos Suomeen ei saada kauppoja, se vaikuttaa paljon pk-yrityksiinkin.

Polvi on kuitenkin laittanut tyytyväisenä merkille, että osalla auralaisyrityksistä on omaakin vientiä ulkomaille ja etteivät ne ole riippuvaisia pelkästään kotimaan markkinoista tai isompien yrityksien saamista kaupoista.

Aura mukaan alihankintaverkostoon

Aura liittyy ensi vuonna mukaan Liedon pilotoimaan Yksinyrittäjät ratkaisuna osaajapulaan -hankkeeseen. Hankkeessa keskitytään kartoittamaan kädentaitajat, joiden osaamisesta voisi olla apua osaajapulasta kärsiville aloille. Yksinyrittäjien lisäksi kartoitetaan alihankintaa tarjoavat yritykset ja rakennetaan alihankintaverkostoa.

Liedon kaupungin yrityspalvelut koordinoi hanketta, jonka odotetaan tuovan uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin yksinyrittäjille kuin yrityksillekin. Hankkeelle on Varsinais-Suomen liiton myöntämä rahoitus 1.5.2024–31.12.2025 väliseksi ajaksi. Aluksi toimenpiteitä, pilotteja ja tapahtumia testataan Liedossa, minkä jälkeen toimintamallia laajennetaan ympäryskuntiin.

Auran lisäksi hankkeeseen liittyvät ensi vuonna Kaarinan ja Paimion kaupungit sekä Sauvon kunta. Näiden viiden kunnan alueella on yli 3 000 yksinyrittäjää monilta eri toimialoilta. Tavoitteena on luoda kuntarajat ylittävä yrittäjä- ja osaajaverkosto, joka toimii osaratkaisuna osaajapulaan.

Auran yrityskoordinaattori Johanna Polvi ei vielä ole ennättänyt tutustua hankkeeseen tarkemmin, mutta lähtökohtaisesti hän pitää ajatusta alihankintaverkostosta hyvänä ideana. Hän kuitenkin muistuttaa, että mahdollisuuksien lisäksi alihankintasopimukset voivat olla pienelle yritykselle riski.

–Alihankintasopimukset ovat suhdanneherkkiä. Riskit täytyy tiedostaa, Polvi huomauttaa ja kehottaa pienyrittäjiä tarkkuuteen sopimuksia laatiessa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän