MARTTILA. Tosin kuin pitkään luultiin, Marttilassa 22.10.1824 tapahtunut Antti Antinpojan mestaus ei ollut Suomen viimeinen. Varsinais-Suomen viimeinen mestauskirveen heilahdus Antinpojan tapaus saattoi olla. Antinpoika sai kuolemantuomion isänsä surmaamisesta.
Suomen viimeisenä mestattuna pidetään nykyään Tapani Tapaninpoika Putkosta, joka mestattiin vuonna 1825 Pieksämäellä.
Kuolemanrangaistusten täytäntöönpano loppui vuoden 1825 jälkeen, vaikka se säilyikin rikoslaissa vielä pitkään. Nikolai I otti käytännöksi, että kuolemanrangaistukset muutettiin karkotuksiksi Siperiaan, mikä tosin usein merkitsi kuolemaa sekin.
Muutos oli kuitenkin huomattava, sillä Nikolain edeltäjän ja Suomen ensimmäisen Suuriruhtinaan Aleksanteri I:n valtakaudella Suomessa langetettiin kaikkiaan 62 kuolemantuomiota, joista 45 pantiin täytäntöön.
Suomesta loppui kuolemanrangaistus käytännössä paljon aikaisemmin kuin Manner-Euroopassa. Täällä kuolemanrangaistusta ei missään vaiheessa käytetty yhtä suruttomasti kuin Manner-Euroopassa. Meillä oli väkeä niin vähän, ettei sitä kannattanut kovin heppoisin perustein tappaa, esivalta oli pitkään heikkoa ja metsiä paljon. Niihin olisi voinut paeta, jos esivalta olisi alkanut kovin ankaraksi.
Tupa täynnä kiinnostuneita
Marttilassa kuolemanrangaistuksen historiasta Marttilan mestauksen 200-vuotispäivänä luennoineen historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan kuolemanrangaistuksen loppuminen Suomesta varhain saattoi olla pitkällä tähtäimellä myös onnettomuus. Se vaikutti osaltaan vuoden 1918 teloitusten valtavaan määrään ja summittaisuuteen, kun perinnettä kuolemanrangaistuksen käytöstä ei ollut.
Marttilan kirjaston tila oli täynnä kuulijoita Keskisarjan luennoidessa.
–Suuri yleisö ei ole väärässä, kun se on kiinnostunut Marttilan viimeisestä mestauksesta. Kuolemanrangaistuksen kautta voi kertoa perimmäisiä asioita ihmisyydestä, Keskisarja sanoi.
Hän kertoi tekevänsä kirjoja tapetuista ihmisistä, sillä oikeuden pöytäkirjojen kautta voi päästä käsiksi ihmisen arkielämään.
–Ilman rikoshistoriaa emme tietäisi arkipäivän historiasta juuri mitään. Ilman rikoshistorian tapauksia, jotka aiheuttivat lumppupaperivuoren senaatin oikeusosastoon, arjen historian kirjoittaminen on kuin etsisi neulaa palaneesta heinäsuovasta.
Ei anonut armoa
Marttilassa teloitetusta Antti Antinpojasta jälkimaailma tietää, että hänellä oli huono suhde paitsi isäänsä, jonka hän surmasi, myös enoonsa. Mies oli myös viinaan menevä, sillä surmatyö tehtiin ryyppäämisen jälkeen.
–Tiedämme myös, että Antti Antinpojalla oli omatunto, sillä hän ei käyttänyt mahdollisuutta anoa armoa, Keskisarja kertoo.
Antti Antinpojan mestaus oli Marttilassa valtava yleisötapahtuma. Mestauspaikalle matkasi 2000 katsojaa kaksi kilometriä pitkässä letkassa.
–Haluaisin vaeltaa ajassa 200 vuoden taakse Tiipilän nummelle katsomaan, mitä tapahtui ja nähdä, miksi ihmiset tulivat paikalle. Mestaus oli kovinta, mitä tuon ajan viihdeteollisuus tarjosi. Ehkä paikalle houkutteli sovitusnäytelmän näkeminen tai taikausko, Keskisarja mietti.
Historioitsijat Teemu Keskisarja, Sami Männistö ja Anneli Kanto luennoivat Marttilan kirjastossa Marttilan mestauksen 200-vuotispäivänä. Auranmaan Viikkolehti julkaisee luentojen annin kolmiosaisena sarjana.