Auranmaa tyrmää sote-lain

0

AURANMAA
Yksikään Auranmaan kunnista ei suhtaudu erityisen myönteisesti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain luonnokseen. Selkeimmin tämä tuodaan esille Marttilan kunnanhallituksen lausunnossa, jossa todetaan, että mallin perustuslainmukaisuus on kyseenalainen. Sen mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuudistus tulisi hylätä ja palauttaa parlamentaariseen valmisteluun. Myös Koski haluaa palauttaa mallin parlamentaariseen valmisteluun. Luonnoksen perustuslaillisuutta epäilevät myös  Aura, Oripää ja Pöytyä.
Pöytyän kunnanhallitus huomauttaa tämän lisäksi, että lausuntojen antaminen turhauttaa kuntia, koska uusia malleja esitetään jo lausunnon antamisaikana.
Vaikka koko lakiluonnoksen laillisuutta epäillään, kunnat ovat  Koskea lukuun ottamatta kuitenkin vastanneet 18-sivuiseen lausuntopyyntöön myös yksityiskohtaisemmin. Härkätien yhteistoiminta-alueen kunnat puolustavat nykyisen toiminta-alueensa tehokkuutta. Kaikki alueemme kunnat edellyttävät, että pienilläkin kunnilla säilyy edustus mahdollisten yhteistoiminta-alueiden hallinnossa. Lisäksi muistutetaan sitä,että peruspalvelut tuotetaan tehokkaimmin  asiakasta lähellä olevissa yksiköissä.