Rahkion koulu myytiin asunnoksi – karmea yllätys kutojille

0
Kutojat ovat erittäin huolissaan Rahkion kudontapiirin jatkosta.
Kutojat ovat erittäin huolissaan Rahkion kudontapiirin jatkosta.
Kutojat ovat erittäin huolissaan Rahkion kudontapiirin jatkosta.

PÖYTYÄ. Pöytyän kunnan edustajat allekirjoittivat maanantaina kauppakirjan Rahkion entisen koulun myynnistä. Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina ja kunnanvaltuusto marraskuussa.

7900 neliön tontilla olevan Rahkion koulun osti kaarinalainen Johanna Ahlgren 15000 eurolla. Ahlgren on ammatiltaan sisustussuunnittelija. Hän aikoo kunnostaa koulun sekä työtilakseen että asunnoksi perheelleen.

Ahlgren tietää, että Rahkion koulua käyttävät tällä hetkellä kyläyhdistys, Auranmaan moottoripyöräilijät, Auranlaakson kansalaisopisto ja Puufoorumi. Hän uskoo, että useimmille niistä löytyy kiinteistöstä tilaa myös jatkossa. Kansalaisopiston kudontapiiri joutuu kuitenkin lähtemään.

Tekstiilityön lehtorin Eeva Terävän mukaan on selvää, että koululuokan yli tusinalle kangaspuulle ei hevin löydy uutta sijoituspaikkaa. Yhtä vaikeaa voi olla löytää kaikille piirin opiskelijoille paikkaa opiston muista kudontaryhmistä.

–Tieto koulun myynnistä oli täydellinen shokki kylälle, sillä tämä on ainut kokoontumispaikkamme Rahkiossa, kertoo Alli Heikkilä.

Lue lisää 24.10.2014 lehdestä