Lauri Tilkanen treenasi Lapin murretta Kätilö-elokuvaa varten

0
Lauri Tilkanen näyttelee Kätilö-elokuvassa SS-upseeri Johannesta, traumatisoitunutta sotakuvaajaa. Kuva: Solar Films
Lauri Tilkanen näyttelee Kätilö-elokuvassa SS-upseeri Johannesta, traumatisoitunutta sotakuvaajaa. Kuva: Solar Films
Lauri Tilkanen näyttelee Kätilö-elokuvassa SS-upseeri Johannesta, traumatisoitunutta sotakuvaajaa. Kuva: Solar Films

HELSINKI, PÖYTYÄ/Karinainen. Parhaillaan elokuvateattereissa pyörivästä Kätilö-elokuvasta voi bongata auranmaalaista väriä. Ison roolityön tekee karinaislähtöinen, Helsinkiin näyttelijänuran perässä muuttanut Lauri Tilkanen.

Elokuva perustuu Katja Ketun samannimiseen romaaniin, jonka Tilkanen luki jo ennen kuin tiesi, että kirjasta tehdään elokuva. Tarinan autenttisuus, verestävä teksti ja kiehtovat henkilöt tekivät vaikutuksen.

Niinpä Tilkanen oli onnessaan, kun ohjaaja Antti J. Jokinen pyysi häntä näyttelemään saksalais-suomalaisen SS-upseeri Johanneksen roolin kirjan pohjalta tehtyyn elokuvaan.

Elokuva sijoittuu Lapin sodan aikaan, vuoteen 1944. Tilkanen kertoo valmistautuneensa rooliin poikkeuksellisen kauan. Hän luki Lapin sodasta, katsoi toiseen maailmansotaan liittyviä dokumentteja, kävi salilla ja luki sodassa traumatisoituneiden ihmisten potilaskertomuksia. Lisäksi suuhun istutettiin Lapin murre.

–Varsinaissuomalaisen suuhun se istui yllättävän hyvin. Siellä on jonkun verran samaa sukulaisuutta.

Kätilö, ohjaus Antti J. Jokinen, käsikirjoitus Antti J. Jokinen ja Katja Kettu. Elokuvateattereissa. Kinotour esittää Kätilö-elokuvan Kurkisalissa Kyrössä su 20.9. klo 14.

Lue lisää 18.09.2015 lehdestä