Muna Foods sulkee Oripään pakkaamon

0

KAARINA, ORIPÄÄ. Oripään munapakkaamon toiminta loppuu keväällä. Pakkaamon omistaja Muna Foods Oy keskittää keräämiensä munien käsittelyn Kaarinan Piispanristin pakkaamoon, joka siirtyy kahteen työvuoroon. Yritys käsittelee noin 1,6 miljoonaa kananmunaa päivässä.
Keskittämistä perustellaan muun muassa koneiden käyttöasteen tehostamisella ja kilpailukyvyn parantamisella. Oripään munapakkaamon automatisointiin investoitiin pari vuotta sitten noin kaksi miljoonaa euroa.
Kaarinan jalostetehtaan nestemäisten tuotteiden valmistus lopetetaan vuodenvaihteen jälkeen ja Suomessa myytävät jalosteet valmistetaan jatkossa DAVA Foods -ryhmän Ruotsin yksikössä, käyttäen suomalaisia kananmunia.
Lopetettavien toimintojen johdosta työvoiman kokonaistarve vähenee noin 14 henkilöllä, koska osalle voidaan tarjota uutta työtä Kaarinan pakkaamolla. Oripään pakkaamolla työskentelee tällä hetkellä niin ikään 14 ihmistä.