Pakkaskeli keventää puunkorjuuta

0
Tammikuu pakkasineen on suosinut puunkorjuuta. Kalle Ali-Raatikainen teki hakkuutöitä keskiviikkona Westaksen leimikolla Marttilan Ruskolaisissa.

AURANMAA. Meneillään oleva pakkasjakso on helpottanut puunkorjuuta tuntuvasti. Westas Groupin metsäpäällikkö Juha Mäki ennakoi, että korjuukeli pysyy hyvänä tai erinomaisena ainakin kolme kuukautta.

–Talvi alkoi tällä kertaa oikein: ensin tulivat pakkaset ja vasta sitten lumi. Usein on käynyt juuri toisinpäin, Mäki toteaa.

Aiemmista huonoista talvista johtuvia isoja hakkuurästejä Westaksella ei ole, mutta vaikeimmatkin kohteet pääsee nyt korjaamaan.

Myös Metsä Groupin puunostaja Veijo Lehtinen on hyvillään tavallista paremmista korjuukeleistä. Pakkanen ja lumi tulivat tällä kertaa oikeassa järjestyksessä.

–Maa on routaantunut syvältä. Nyt on hyvä korjata puuta mistä vain. Viime vuonna talvi loppui jo helmikuussa, mutta nyt näyttää siltä, että maaliskuu menee vielä komeasti talvikelien merkeissä.

Lue lisää 15.01.2016 lehdestä