Kesää kohti itsetehdyin sandaalein

0
Nahkasandaalit voi värjätä sellaiseksi kuin haluaa. Väri kuivuu hetkessä.
Nahkasandaalit voi värjätä sellaiseksi kuin haluaa. Väri kuivuu hetkessä.
Nahkasandaalit voi värjätä sellaiseksi kuin haluaa. Väri kuivuu hetkessä.

AURA. Kun luonto vielä sulattelee loskanrippeitään, Auranlaakson kansalaisopistossa haaveillaan jo kesästä. Sandaalikurssilaiset ovat täydessä työn touhussa, ja kesäkengät saavat pikkuhiljaa muotonsa.

Kurssin turkulainen vetäjä, kuvataiteilija ja keraamikko Jonna Oksanen innostui nahkatöistä opiskeltuaan muinaistekniikan artesaaniksi. Hänestä nahkasandaalien teko ei ole vaikeaa, mutta sisua ja kärsivällisyyttä se vaatii.

–Olen vetänyt paljon näitä kursseja, ja joka ainoa osallistuja on saanut sandaalit valmiiksi ja ollut lopputulokseen tyytyväinen, hän tuumaa.

Sandaalimalleissa mielikuvitus on rajana. Koristeena voi käyttää esimerkiksi parkittua kalannahkaa.
Sandaalimalleissa mielikuvitus on rajana. Koristeena voi käyttää esimerkiksi parkittua kalannahkaa.

Oksasen mukaan parhaaseen lopputulokseen pääsee, kun tekee jokaisen työvaiheen huolellisesti. Virheet kertautuvat, jos puuhassa yrittää oikaista. Kaikki lähtee pahvikaavasta, jonka pitää istua hyvin jalkaan.

Oksanen koittaa suunnitella kurssin niin, että käytössä olisi mahdollisimman vähän erikoistyökaluja. Näin kynnys tehdä sandaaleja myös kotona madaltuu.

 

Lue lisää 18.03.2016 lehdestä