Kyrön koulukirjastoa täytetään lahjoituksilla

0
Kolmasluokkalaiset Jasu Nieminen, Katariina Auranen ja Miika Aaltonen esittelevät tyhjiä kirjahyllyjä.
Kolmasluokkalaiset Jasu Nieminen, Katariina Auranen ja Miika Aaltonen esittelevät tyhjiä kirjahyllyjä.
Kolmasluokkalaiset Jasu Nieminen, Katariina Auranen ja Miika Aaltonen esittelevät tyhjiä kirjahyllyjä.

PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön alakoulun kirjaston hyllyt ovat vielä tyhjiä, mutta koulun vanhempainyhdistyksen aloittaman kampanjan ansiosta tilanne voi muuttua piankin. Rakennuksessa, jossa kirjasto toimii, havaittiin viime vuonna homevaurioita. Ne korjattiin kesällä ja syksyllä, mutta myös kirjoista löytyi homeitiöitä. Niinpä hyllyt jäivät talon remontin jälkeen tyhjiksi.

–Vanhempainyhdistyksen kokouksessa koulun yhteysopettaja kertoi meille, ettei kirjastossa ole kirjoja eikä koululla ole rahaa niiden hankkimiseen, kertoo Piia Auranen, jonka vanhempainyhdistys valitsi kirjakeräyksen vetäjäksi.

Auranen aloitti koulukirjaston uuden kartuttamisen laittamalla Facebookiin vetoomuksen lasten vanhemmille, jota nämä lahjoittaisivat turhiksi käyneet lastenkirjansa kirjastoon.

Apua on tulossa myös naapurikunnasta, sillä lakkautetun Tarvasjoen kirjaston kirjoista kootun Suurilan kyläkirjaston pitäjä Timo Isotalo on luvannut apua kirjastolle.

Isompaa kirjasumaa Auranen odottaa ensi tiistaina järjestettävän koulun avointen ovien tapahtuman aikana. Myös koulussa huhtikuun 8. päivä järjestettävä messutapahtuma voi kartuttaa hyllyjä mukavasti.

Lue lisää 11.03.2016 lehdestä