Vastavalmistunut rakentaa Suomen suurimman partioleirin

0

Auralainen Eero Pulkkinen, 19, on kovassa paikassa heinäkuussa. Vastavalmistunut talonrakentaja on vastuussa jättimäisen partioleirin rakentumisesta Hämeenlinnan Evolle. Roihu 2016 -leirille on tulossa 17 000 partiolaista ympäri Suomea. Pulkkinen vastaa siitä, että leirin rakennukset ja rakenteet valmistuvat ajoissa ja että ne myös kestävät leiriläisten massan. Hän vetää vapaaehtoisten rakentajien porukkaa ja pääsee itsekin tekemään töitä johtamisen lisäksi.
– Paikalla on nyt tyhjä metsä. Viisi päivää ennen leirin alkua aloitamme rakentamisen: esiintymislava, ruokailukatokset, laiturit ynnä muut. Joitakin rakenteita tarvitaan vasta leirin toisena päivänä, joten vitsailemme, että meillä onkin ruhtinaalliset kuusi päivää ja yötä aikaa rakentaa, naurahtaa Pulkkinen.
Halukkaita projektin vetäjiä oli useita, joten nuori talonrakentaja pitää valintaansa suurena kunniana.
Leirin rakentaminen on kymmenen hengen vastuulla. Yksi heistä on Pulkkinen.
– Meitä on tuhat ihmistä rakentamassa leiriä ennen virallista avausta. Se on puhdasta talkootyötä.

Rakennustöissä pienestä pitäen

Eero Pulkkinen on tehnyt rakennustöitä pienestä pitäen.
– Olen ollut vanhempieni kanssa rakentamassa aina jotain seitsemänvuotiaasta lähtien. Lisäksi isovanhempieni maatilalla on tehty rakennustyöt aina itse. Ensimmäisen kerran olin 15-vuotiaana rakennusliikkeessä kesätöissä.
Ensimmäinen opiskeluvuosi Turun ammatti-instituutissa olikin pitkälti tuttujen asioiden kertausta.
– Monessa rakennusasiassa olen tiennyt, että näin kuuluu tehdä, mutta koulussa opin, miksi niin tehdään.
Oman rakennusalan yrityksen Pulkkinen perusti vuosi sitten. Verokortin kiikuttaminen työpaikasta toiseen kävi hänen hermoilleen. Helpompaa oli tehdä töitä oman firman kautta.
– Olin kuudessa eri paikassa töissä, ja verokortti oli aina väärässä paikassa. Minua on myös sanottu yrittäjähenkiseksi pienestä pitäen.
Pulkkinen tekee rakennustöitä alihankintana auralaiselle rakennusyritykselle. Lisäksi hän tekee omia projekteja. Tällä hetkellä työn alla on mökkisaunan teko Marttilassa.

Eero Pulkkinen valmistui toukokuussa talonrakentajaksi Turun ammatti-instituutista.

 

Lue myös vastavalmistuneista Eero ja Lauri Forssista näiltä sivuilta. He olivat viime viikon Viikon henkilöt.