Pöytyän kunnanvaltuusto päätti: Riihikosken yhtenäiskoulun nuorimmat Auvaisiin

0
Koulukeskustelua seurasi runsaasti yleisöä.
Koulukeskustelua seurasi runsaasti yleisöä.

PÖYTYÄ. Pöytyän Riihikosken tuleva yhtenäiskoulu  muotoutuu kunnanhallituksen esittämällä mallilla, jossa  koulun kaksi alinta luokkaa sijoitetaan nykyiseen Auvaisten kouluun.

Ratkaisun saamiseen kului maanantai-illan kunnanvaltuustossa liki neljä tuntia. Sitä edelsi monipolvinen keskustelu, kaksi neuvottelutaukoa ja kaksi äänestystä.

Ensimmäisessä äänestyksessä ratkaistiin Auvaisten koulun käyttö.

Hilkka Lindgren (kesk) esitti Mirjami Flemmichin (vas) kannattamana, että Riihikosken yhtenäiskoulu aloittaa yhdessä, Riihikosken yksikössä, jossa opetetaan kaikkia vuosiluokkia ensimmäisestä yhdeksänteen.

Esitys hävisi kunnanhallituksen esitykselle äänin  18–17.

Toisessa äänestyksessä kunnanhallituksen esitys sai vastaansa Pasi Lepistön (ps) Jarno Laukkasen (kesk) kannattamana tekemän esityksen, jossa Pöytyä olisi ensin korjannut tai uudisrakentanut Elisenvaaran koulun ja päättänyt vasta sen jälkeen, mitä muuta tehdään.

Lepistö esitti myös kyläkoulujen säilyttämistä nykyisellään ja Riihikosken koulun laajentamista vain sen nykyisen oppilaaksiottoalueen tarpeiden mukaan.  Esitys hävisi äänestyksen äänin  30–5.

Valtuuston päätöksen perusteella sekä Riihikosken että Elisenvaaran yhtenäiskoulut aloittavat toimintansa 1.8.2018. Molemmat toimivat kahdessa yksikössä. Riihikosken koulun 1.–2. luokkia opetetaan Auvaisissa ja Elisenvaaran 1.–2. luokkia Kyrön koulussa.

Riihikosken  koulun rakentaminen toteutetaan  SR-kokonaisurakkana.

 

Lue lisää 07.04.2017 lehdestä