Vain Kaarinassa enemmistö valtuutetuista on naisia

0

Kaarinassa naisia on enemmistö uuden valtuuston valtuutetuista. Kaarina on ainut kunta Varsinais-Suomessa, jossa sukupuolijakauma on naisten eduksi. Kaikissa muissa paikkakunnissa miehillä on enemmistö valtuustoissa.

Kaarinassa naisia on uudessa valtuustossa 26 ja miehiä 25.

Vihreät on Kaarinassa naisvaltaisin valtuustoryhmä. Yhdeksän hengen ryhmässä naisia on kuusi. Rkp sai valtuuston yhden edustajan ja hän on nainen.

Yksi uusista naisvaltuutetuista Kaarinassa on Liinaleena Leiwo (vihr., kuvassa). Hän on valinnastaan ikionnellinen, ja tyytyväinen myös naisvaltaiseen valtuustoon.

– Huomasin, että kuntavaalit ovat enimmäkseen henkilövaalit. Puolue ei ratkaise, vaan ihminen. Todella moni tuli sanomaan minulle, että etsii ehdokkaakseen vihreää naista.

Leiwo uskoo, että naisenemmistö muuttaa hieman valtuuston dynamiikkaa.

– Minulla on kyllä niin vähän kokemusta Kaarinan politiikasta, että en tiedä, onko täällä edes ”vanhojen partojen välistä kaupankäyntiä”. Ainakaan minä en ole kuorotoiminnassa sellaiseen törmännyt.

Tuore naisvaltuutettu on kiitollinen myös Kaarinan vihreiden äitihamosta, Terttu Erikssonista. Konkaripoliitikko on luvannut auttaa alussa Leiwoa.

Maakunnan miesvaltaisin valtuusto on valittu Sauvoon. Sauvon uudesta valtuustosta peräti 81 prosenttia on miehiä.
Lähes samaan lukuun päästään Kemiönsaaressa, jossa 78 prosenttia valtuutetuista on miehiä.

Hyvin monessa valtuustossa sukupuolijakauma on verrattain tasainen. Esimerkiksi Turussa miesvaltuutettuja on yksi enemmän kuin naisia.
Valtuustoihin valittiin Suomessa kaikkiaan 8 999 valtuutettua. Heistä miehiä on 5 483 ja naisia 3 516, kertoo STT.
Miesehdokkaita oli noin 20 200 ja naisia noin 13 400. Vain vihreillä oli ehdokkaissaan naisenemmistö. Myös enemmistö vihreiden uusista valtuutetuista on naisia.

 

Juttua on päivitetty 13.4. vaalien tarkistuslaskennan valmistuttua. Tarkistuslaskenta muutti Sauvon vaalitulosta ja näin ollen siitä tuli maakunnan miesvaltaisin. Ennen tarkistuslaskentaa tämä titteli on Kemiönsaaren kunnalla.