Sateita tuli jonossa – Kiikalassa vettä satoi eniten maakunnassa

0

Viime yönä vettä satoi monin paikoin runsaasti. Salon Kiikala on Varsinais-Suomen sateisin paikka, kun lasketaan yhteen viimeisen vuorokauden aikana tulleet sateet. Kiikalassa vettä on tullut 26,1 millimetriä tiistaiaamusta keskiviikon kello yhdeksään mennessä. Pari tuntia myöhemmin Kiikalan sademäärä oli noussut jo 30,6 mm.
Se on kuitenkin vielä vähän verrattuna siihen, mitä Espoon Nuuksiossa satoi: 51,4 mm vuorokauden aikana.
– Sadekuuroja on tullut lounaan suunnalta, ja ne ovat paikoitellen jonoutuneet. Näissä kohdissa sadetta on saattanut tulla reippaastikin. Esimerkiksi Nuuksion yli meni jonossa sadekuuroja, kuvailee meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteenlaitokselta.

Meteorologin mukaan kyse on täysin normaalista sademäärästä, 20–30 milliä saattaa tulla kesällä tai syksyllä yhdessä tunnissakin ukkoskuuron aikana.
Lähipäivinä sää on pilvinen, mutta sademäärät jäävät pieniksi.

Varsinais-Suomen sademäärät
Tiistai kello 9 – keskiviikko kello 9

  • Turku 9,2 mm
  • Kemiönsaari 20,5 mm
  • Kiikala 26,1
  • Laitila 24,8 mm
  • Somero 22,4 mm

Lähde: Ilmatieteenlaitos

Kasvituotannon asiantuntija Jarmo Pirhonen ProAgria Länsi-Suomesta arvioi, että kestää useita päiviä ennen kuin runsaan sateen kastamat pellot ovat puintikunnossa.
– Syksyllä vesi ei juuri pelloilta haihdu, joten nyt maaperän pitää vetää vesimäärä. Pellot voivat paikoitellen olla liukkaita ja heikkoja kantavuudelta, Pirhonen sanoo.
ProAgrian asiantuntija ei usko, että puimatta oleva sato olisi vielä täysin menetetty tämän sateen jälkeen.
– Rypsiä ja rapsia on vielä paljon puimatta, mutta nämä kasvit kestävät viljoja paremmin sateet.
Pirhosen mukaan tämä kasvukausi on ollut haasteita täynnä. Viime viikon poutainen sää kuitenkin pelasti paljon.
– Isoilla tiloilla on kuitenkin vielä vehnää ja kauraa puimatta.