Myssyfarmi sai Innoaura-palkinnon

0
Myssyfarmin Anna ja Janne Rauhansuu, sekä Led Tailor Innova7ionin Mika Nummenpalo ja Terho Hoskonen.

Innoaura -palkinnon saavat pöytyäläinen Myssyfarmi ja salolainen Led Tailor Innova7ion.

Innoaura – Luovaa innovoimaa Varsinais-Suomesta -kilpailussa haettiin maakunnan alueelta valitsijoiden mielestä eniten luovuutta, luovaa potentiaalia omaavaa tai luovien toimialojen liiketoimintaa kehittänyttä yritystä.

Pöytyäläinen Myssyfarmi on maatilalähtöinen design-yritys, joka tunnetaan muhkeista villamyssyistä ja palkituista luomuruokatuotteista. Yrityksen tuotteita myydään 13 maassa ja noin 45 liikkeessä.

Myssyfarmin toiminnalla on vahva ekologinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Myssyjen valmistuksesta vastaavat myssymummot eli kasvava joukko eläkeläisrouvia.

–  On upeaa saada tunnustusta tehdystä työstä. Tämä on käsittääkseni ensimmäinen kerta, kun pääpalkinnon voittaa muotialan toimija, ja sehän sopii meille, sillä me olemme saaneet tai joutuneet aika monessa muussakin asiassa olemaan ne ensimmäiset. Olimme esimerkiksi ensimmäinen tuen kansainvälistymishankkeelleen saanut maatila pari vuotta sitten. Olemme mielestämme tehneet oikeita asioita ja palkinto on hieno tunnustus koko tiimillemme. Toivomme sen vivuttavan nopeaan kansainväliseen kasvuun lähtenyttä konseptiamme etenkin täällä Varsinais-Suomessa, sillä paikallisuus ja paikallisten tuki on meille tärkeää, kertoo Myssyfarmin emäntä ja luova johtaja Anna Rauhansuu.

 

Salolainen Led Tailor Innova7ion on keksinyt luovan ratkaisun yleiseen ja vakavaan ongelmaan. Valaistuksen tutkimiseen keskittynyt yhtiö on kehittänyt muun muassa sairaaloiden ja elintarviketeollisuuden tarpeisiin valoon perustuvia laitteita, jotka tappavat bakteereja. Näin voidaan välttää kemikaalien ja biosidien käyttöä, mikä vähentää ympäristön kemikaalikuormitusta. Yhtiön tuotteilla on potentiaalia merkittäväänkin vientiin.