Kolme loukkaantui ysitien kolarissa Aurassa

0
Kolme henkilöä loukkaantui ja kaksi henliöautoa vaurioitui pahoin ysitiellä Aurassa torstaina sattuneessa kolarissa. Keli oli onnettomuushetkellä huono. Kuva: Simo Päivärinta
Kolme henkilöä loukkaantui ja kaksi henliöautoa vaurioitui pahoin ysitiellä Aurassa torstaina sattuneessa kolarissa. Keli oli onnettomuushetkellä huono. Kuva: Simo Päivärinta

AURA. Kolme henkilöä loukkaantui Aurassa ysitiellä Järvenojan kohdalla sattuneessa kahden henkilöauton kolarissa torstaina iltapäivällä hieman ennen kello kahta.

Turusta Auran suuntaan ajaneen miehen auto lähti heittelehtimään suistuen vastaantulevien kaistalle kylki edellä sillä seurauksella, että se törmäsi Aurasta Turun suuntaan matkalla olleen henkilöauton keulaan.

Törmäyksen kohteena olleessa autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa, joista kaksi oli lasta. Lapset eivät loukkaantuneet, toisin kuin aikuiset, joista törmäysauton kuljettaja loukkaantui vakavammin. Ambulanssi kuljetti kaikki osalliset TYKSiin.

Kumpikin auto vaurioitui kolarissa pahoin etuosastaan. Toinen auto leikattiin auki sen varmistamiseksi, että kuljettaja saatiin autosta ulos turvallisesti. Hän ei ollut päivystävän palomestarin mukaan jäänyt mihinkään puristuksiin.

Toinen ajokaista oli pelastustöiden aikana suljettuna. Autot jäivät törmäyksen jälkeen osittain ajoradalle ja tien pientareelle.

 

Juttua on korjattu perjantaina 19.1. kello 11:49. Aiemmassa jutussa kerrottiin viiden henkilön loukkaantuneen. Poliisi kuitenkin tarkentaa, että loukkaantuneita oli kolme. Aiemmassa jutussa mainitut kaksi lasta eivät siis loukkaantuneet onnettomuudessa.