Aura käyttää etuosto-oikeutta Valintataloon

1
Kunta aikoo kaavoittaa hankkimansa Valintatalon alueen uudelleen.
Kunta aikoo kaavoittaa hankkimansa Valintatalon alueen uudelleen.

AURA. Auran kunta käyttää etuosto-oikeuttaan vanhan Valintatalon rakennukseen ja sitä ympäröiviin alueisiin. Pitkään myynnissä olleille kiinteistöille rakennuksineen löytyi helmikuussa ostaja Internetin huutokaupassa. Kunnanjohtaja Mika Joki kertoi jo tuolloin (AVL 9.2.) kunnalla olevan vahva intressi käyttää etuosto-oikeuttaan.
–Hinta alkoi nyt olla oikealla tasolla. Aiemmin pyyntö oli toista luokkaan, Joki perustelee, miksi kunta ei heti hankkinut rakennusta ja ympäröivää 1,5 hehtaarin tonttia omistukseensa.
Kunnan väliintuloon tässä vaiheessa vaikutti Joen mukaan myös se, että Kesko osti rakennuksesta vuokrasopimuksensa pois. Vuokrasopimus olisi sitonut ostajan kädet vuoteen 2023 asti.
Valintatalon rakennuksen myymälän puoli on ollut tyhjillään myymälän sulkemisesta lähtien. Toisessa päässä toimiva Hullu Poni -ravintola saa jäädä vuokralaiseksi. Tulevaisuudessa kunta aikoo Joen mukaan miettiä rakennuksen käyttöä alueen uudelleen kaavoittamisen yhteydessä.
Alue on Joen mukaan luontaista kaavoittaa asumiselle ja keskustatoiminnoille. Hän pitää varteenotettavana vaihtoehtona esimerkiksi suunnittelukilpailun käynnistämistä alueen suunnittelussa.

Lue lisää 4.4.2018 lehdestä

 

1 KOMMENTTI

  1. Joki voi mennä siihen asumaan. Rekkaralli mahtava..Ei todellakaan asumiseen häävi paikka. Rautatie jyrää vielä aivan vieressä. Naurettava ajatus. Kyseessä on liiketontti, jos missään Aurassa. Sitokoon kunta rahansa paremmin. Veroäyri on jo nyt jäätävä. 21.75!
    Jos Lidl tulisi, olisi se kunnalle onnenpotku. Olisi asukkaille oikein hinnoitellut ruuat sen jälkeen. Ja Lidl vetäisi Auraan paljon ympäristön asiakkaita. Liikevaihdoltaan Lidl on lähes 10 mrd yli Suomen valtion budjetin….

Kommenttien lisääminen on estetty.