Marttila pyytää säästämään vettä – sama tilanne muuallakin

0
Veden pinta on laskenut muun muassa Marttilan vesitornissa. Kuva: Simo Päivärinta.
Veden pinta on laskenut muun muassa Marttilan vesitornissa. Kuva: Simo Päivärinta

MARTTILA. Marttilan kunta on julkaissut nettisivuillaan pyynnön turhan vedenkulutuksen välttämisestä. Syynä vetoomukseen on pitkään jatkunut kuivuus, vuotoja vesijohtoverkostosta ei ole löytynyt.

–Pitkään jatkunut kuivuus on laskenut vesitornin veden pintaa, toteaa Marttilan tekninen johtaja Kirsi Halkola.

Marttila saa vetensä Parravahan Vesi Oy:n pumppaamoista ja kuivuus on hidastanut vedentuloa. Mikäli vettä tarvitaan enemmän kuin mitä Parravahasta Marttilaan saadaan, sitä voidaan hankkia varavesiyhteyksillä sekä Kosken että Liedon suunnasta, joten varsinaisesta vesipulasta ei ole kysymys.

Parravahan Vesi Oy:n toimitusjohtaja Tarmo Rantanen toteaa pitkään jatkuneen ja ilmeisesti lähiviikotkin jatkuvan kuivuuden vaikuttavan käytännössä kaikkien alueen kuntien vedensaantiin. Siksi turhasta vedenkäytöstä, kuten nurmikoiden kastelusta tai uima-altaiden täytöstä pitäisi nyt luopua.

 

Lue lisää 01.06.2018 lehdestä