Kyrön alikulkutyömaa loppusuoralla – ensi viikolla muutoksia kiertotiejärjestelyihin

0
Alikulkutyömaa on hallinnut Kyrön keskustaa puolitoista vuotta. Heinäkuun puolivälissä alikulku avautuu liikenteelle ja elokuun aikana ympäristökin entisöidään.
Alikulkutyömaa on hallinnut Kyrön keskustaa puolitoista vuotta. Heinäkuun puolivälissä alikulku avautuu liikenteelle ja elokuun aikana ympäristökin entisöidään.

PÖYTYÄ/Kyrö. Rautatien alikulun rakennustyöt ovat edenneet viimeisiin työvaiheisiin. Vastaavan mestarin Markus Tammisen mukaan rakentamistöistä jäljellä ovat täytöt, pinnoitukset ja päällystykset. Liikenteelle alikulku avataan 18. heinäkuuta ja urakan luovutus on 10. elokuuta.

Samalla kun alikulku avataan, kiertotie ja väliaikainen tasoristeys jäävät pois käytöstä. Pienempiä muutoksia liikennejärjestelyihin on tulossa jo ensi viikolla. Muutokset vaikuttavat lähinnä raskaaseen liikenteeseen, jolta väliaikaisesti suljetaan kulku Huitinperäntien ja Porakalliontien kautta. Järjestely johtuu risteysalueiden kaltevuuden rakentamisesta alikululle sopivaksi.

Myös päällystystyöt alkavat ensi viikolla. Ensin päällystettä saavat Pätkätie ja Jaakonkuja, alikulku päällystetään heinäkuun alussa. Kehityksentiellekin on tulossa vielä yksi kerros asvalttia.

 

Lue lisää 15.06.2018 lehdestä