Pöytyän sankarihaudoille kynttilälyhdyt sopivasti pyhäinpäiväksi

0
Reino Kallio, Matti Kaipainen, Heikki Kiiski, Timo Kalla ja Marja Viitanen ja monet muut talkoolaiset pystyttivät keskiviikkona 137 kynttilälyhtyä sankarivainajien haudoille.
Reino Kallio, Matti Kaipainen, Heikki Kiiski, Timo Kalla ja Marja Viitanen ja monet muut talkoolaiset pystyttivät keskiviikkona 137 kynttilälyhtyä sankarivainajien haudoille.

PÖYTYÄ. Pöytyän hautausmaalla on asetettu jokaiselle 137 sankarihaudalle kynttilälyhdyt. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Pöytyän Sotaveteraanit ry, seurakunta ja Lions club. Myös monia yksityisiä tukijoita saatiin mukaan hankkeeseen.

–Ajatuksena on lyhdyssä palavien kynttilöiden avulla kunnioittaa sankarivainajien muistoa ja osoittaa arvostusta heille, jotka antoivat henkensä isänmaalle, kertoo puheenjohtaja Reino Kallio Pöytyän sotaveteraanit ry:stä.

Lyhdyt asetetaan myös tulevina vuosina paikoilleen ennen pyhäinpäivää ja kerätään keväällä routien sulettua varastoon.

Pyhäinpäivänä lyhdyt ovat omaisten ja läheisten käytettävissä. Lyhtyihin sopivat parhaiten nokeamatta palavat öljykynttilät, joiden paloaika on 45–50 tuntia tai 95 tuntia.

Tänä vuonna Pöytyän sotaveteraaniyhdistys sytyttää kynttilät lyhtyihin 16.11. , kun yhdistys täyttää 50 ja puolustusvoimat 100 vuotta. Yhdistys sytyttää kynttilät lyhtyihin myös jouluna.

Itsenäisyyspäivänä partiolaisten soihtukulkue sankarihaudoille lähtee Mustanojan koululta kello 16 ja partiolaiset sytyttävät lyhtyihin kynttilät.