APU hamuaa omaa jalkapallohallia Auraan

0
Suunnitteilla oleva halli nousisi kuvan oikealla puolella olevalle pellolle. Kulku hallille tulisi tämän toistaiseksi nimettömän, Tarvasjoentiehen liittyvän pikkutien kautta, kertoo Taito Vuorinen.

AURA. Auran Palokunnan Urheilijat hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä liikuntapaikka-avustusta noin 3 200 neliömetrin suuruisen, tekonurmipohjaiseen hallin rakentamiseen. Hankkeen alustava kustannusarvio on noin 1,7 miljoonaa euroa, josta 30 prosenttia rahoitettaisiin avin avustuksella ja loppuosa kunnan takaamalla lainalla.

APU:n oman käytön lisäksi myös koulun sekä paikallisten seurojen ja yhdistysten ennakoidaan vuokraavan lämmitettävää hallia omaan käyttöönsä.

Hallityöryhmän vetäjä Taito Vuorinen kertoo hallihankkeen lähteneen liikkeelle seuran nopeasti laajentuneen toiminnan tarpeista.

Jotta hallihanke toteutuisi, siihen on saatava ministeriön avustus. Tästä odotetaan päätöstä kevään aikana. Mikäli avustus saadaan, seuralle on luvassa on rahoitukseen tarvittava laina, mikäli kunta sitoutuu lainan takaajaksi.

 

Lue lisää 01.02.2019 lehdestä