Kurjenrahkalle pistellään uusia pitkospuita

0
Töykkälän reitille on luvassa puolentoista kilometrin verran uusia pitkospuita. Kuva: Jorma Kaarto

PÖYTYÄ/Yläne. Kurjenrahkan kulkureittejä ja wc-tiloja korjataan keväästä lähtien, mutta töitä riittää vielä pitkälle loppuvuoteen ja ensi vuoteenkin saakka. Se, kuinka suuri osa töistä saadaan valmiiksi tämän vuoden aikana, riippuu niin säistä kuin Metsähallituksen koko lounaisen Suomen työalueen tilanteestakin.

Kurjenrahka sai valtion tämän vuoden budjettiin 200 000 euron erillisrahoituksen alueen hoitovelan lyhentämiseen.

–Erillisrahoituksella uusia pitkospuita saadaan noin kahden kilometrin matkalle. Kurjenpesästä Töykkälään johtavalla viiden kilometrin matkalla pitkospuita on noin 2,5 kilometrillä. Niistä saadaan uusituksi noin puolentoista kilometrin osuus, Hautala kertoo.

Uusia pitkospuita on luvassa Kurjenpesältä lintutornille sekä Töykkälästä Töykkälän laavulle vieville osuuksille.

Lisäksi uusia pitkospuita saadaan Pukkipaloon Turun Osuuspankin joululahjarahan turvin.

 

Lue lisää 26.03.2019 lehdestä