MARTTILA. Marttilan Yrittäjät järjestää tiistaina vaalipaneelin Kuokantalolla. Paneelin juontaa Marttilan Yrittäjien puheenjohtaja Anna-Maija Virtanen. Hänelle voi myös lähettää kysymyksiä etukäteen.

Tilaisuudessa myös yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tilaisuus päättyy kahvitukseen, jonka aikana on myös mahdollista keskustella ehdokkaitten kanssa.

Paneeliin osallistuvat Olli-Pekka Aalto ja Henna Takatalo keskustasta, Ilkka Kanerva ja Sanna Pitkänen kokoomuksesta, Timo Tamminen ja Saku Nikkanen sdp:stä sekä Lauri Heikkilä ja Pirjo Niinivirta perussuomalaisista.

–Neljä puoluetta on valittu sillä perusteella, että niillä kaikilla on valtuustopaikkoja Marttilan kunnanvaltuustossa, Virtanen kertoo.

 

Vaalipaneeli tiistaina 26.3. kello 18–20 Kuokantalolla Marttilassa.