Yläneen rautakauppa siirtyi Annan aikaan

0
Rautakaupan hyllyillä on työkaluja ja tarvikkeita moneen lähtöön. Anna Viskarin edessä rakennuksilla käytettävä laser-mittalaite.

PÖYTYÄ/Yläne. Omakyläkauppana ja ”Jannen kauppana” tunnettu Yläneen rautakauppa on saanut uuden yrittäjän. Janne Peltolan työtä rautakauppa-alan yrittäjänä jatkaa Anna Viskari , joka ryhtyi kauppiaaksi vuodenvaihteessa.

–Ensimmäiset viikot ovat olleet aikamoista vipinää, kun tavarantoimittajien kanssa on tehty sopimuksia. Paljon sellaista on tullut vastaan, mitä ei ole tullut ajatelleeksikaan, Viskari naurahtaa.

Rautakauppa on viralliselta nimeltään nyt Yläneen Rautakulma Oy. Nimi vaihtui, mutta liikkeen aukioloajat pysyvät ennallaan.

Ihan äkkinäisesti aiemmin palkkatöissä ollut Viskari ei yrittäjäksi ryhtynyt.

–Se oli noin puolen vuoden mittainen prosessi eli kesällä tämä ajatus lähti etenemään toteutukseen asti.

Kauppiaan lisäksi rautakaupan asiakkaita palvelevat jo aiemmin rautakaupan tiskin takana olleet Tommi Lehtonen ja Viskarin mies Ari Kivikoski. Lehtoselle Yläneen rautakauppa on tuttu jo neljän vuoden ajalta.