Sarja: I Am Not Okay with This
Lajityyppi: draamakomediasarja
Ohjaaja: Jonathan Entwistle
Verkko: Netflix

Netflixiin ilmestyi tämän vuoden tammikuussa jälleen uusi teinielämästä kertova sarja ”I’m not okay with this”. Vaikka sarjan teeman ja juonen kuvaus kuulosti melko geneeriseltä – lukioikäinen tyttö, joka kamppailee sekä oman identiteettinsä että hiljalleen paljastuvien supervoimien kanssa – päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja aloitin katsomaan ensimmäistä – ja tällä hetkellä ainoaa – kautta kyseisestä sarjasta. Ennakkoluuloista huolimatta sarja oli alusta asti hyvinkin koukuttava, ja myös jollain tavalla samaistuttava, vaikka mukana olikin esimerkiksi supervoimajuttuja ja niiden kanssa painimista.

Hauska yksityiskohta oli myös osittainen, päiväkirjatyylinen kerronta, mikä varmasti auttoi pääsemään mukaan juoneen ja samaistumaan siihen. Ihanaa oli myös, ettei missään kohtaa seitsemän jakson aikana tullut tunnetta siitä, että ei pysyisi juonen mukana, vaan se oli selkeä kuitenkaan olematta tylsä.

Sarjassa oli suuressa osassa musiikki, ja erityisesti itselleni entuudestaan tuntemattoman bändin Bloodwitchin biisit soivat useaan otteeseen. Koska musiikki on omassakin elämässäni suuressa osassa, oli sitä ihanaa kuulla myös hauskassa sarjassa niin paljon.

Kaiken kaikkiaan I’m Not Okay With This oli ja on yhä ennakko-oletuksista huolimatta tosi hauska sarja, jossa joissakin kohdissa sai tosin irvistelläkin pienestä myötähäpeän aallosta – hyvällä tavalla tietenkin. (E.L.)

Tuomio: * * * * *

Arvosteluasteikko

* * * * *  unohtumaton
* * * *  hieno
* * * kannattaa katsoa
* *  kannattaa katsoa, jos vaihtoehtona on täydellinen tylsistyminen
*  ei kannata katsoa, vaikka vaihtoehtona olisi täydellinen tylsistyminen

 

Smash on Auranmaan Viikkolehden nuortensivu.