Kiikkustuolissa istuminen ei kiinnostanut Matti Koukkaria: Masa perusti fabriikin

0
Matti Koukkari perusti Masan Fabriikin, koska puuseppää aina tarvitaan.

LIETO/Tarvasjoki. –Keinutuoliin jääminen ihan pelotti. Se ei ole minun alaani ollenkaan. Olen ikäni ollut kirvesmiehenä reissuhommissa ja kaipaan tekemistä, Matti Koukkari perustelee Masan Fabriikin syntyä. Koukkari ehti olla 35 vuotta rakennusalan hommissa ennen kuin perusti eläkkeelle jäämisen estämiseksi kesällä Masan Fabriikin.

Fabriikki tekee kaikkea, mitä puusepänverstaat yleensäkin, mutta sen lisäksi myös rakennusalan töitä.

–Puusepän hommat ovat mielenkiintoisia ja enemmän tarkkuutta vaativaa näpräämistä kuin rakennusalan hommat. Varsinkin uusia asioita on kiva tehdä, Koukkari sanoo ja näyttää vanhaa lahoa penkkiä. Penkin omistaja piti sen mallista niin paljon, että halusi tilalle uuden samanmallisen. Se syntyy nyt kyllästetystä puusta.

Vanhaa ja uutta

Verstaasta löytyvät useimmat puusepän töissä tarvittavat työstökoneet kuten sirkkeli, ala- ja yläjyrsin, vannesaha ja sorvi.

Puusepältä tilataan paljon myös erilaisia entisöintejä. Esimerkiksi vanhojen ikkunanpokien ja ovien kunnostuksia kysytään paljon.

–Kun ihmiset korjaavat vanhoja taloja, ikkuna on tyypillinen asia, missä ei voi käyttää nykyisiä standardituotteita, Koukkari muistuttaa.

Hyvin toisenlainen työ oli hallielementtien teko 80 neliöiseen pieneen halliin.

Puusepänhommien lisäksi Koukkaria ovat työllistäneet edelleen erilaiset rakennusalaan liittyvät työt kuten sisäremontit.

–Kun aloitin yritystä, lähdin sillä mielellä, että puusepän hommat lähtevät pikku hiljaa kehittymää rakennusalan hommien ohella.

Vapaus viehättää

Yrittäjän arki on tekijämiestä viehättänyt. Koukkari asuu Loimaalla, mutta verstas on Tarvasjoella kaverin pihapiirissä.

–Tämä ei ole pakonomaista hommaa. Jos ei halua tulla seitsemäksi töihin, niin ei tarvitse. Käytännössä olen kuitenkin tehnyt aika säännöllisesti kahdeksasta neljään hommia.

Avoimien ovien päivä oli Koukkarilla suunnitteilla, mutta sen pitämisen ajankohdasta ei infektiotilanteen vuoksi ole nyt tarkempaa tietoa. Koukkari kuitenkin suhtautuu asioihin luottavaisesti.

–Rauhallisuus on puusepän hommissa tärkeä ominaisuus. Pitää osata ennakoida asioita eikä saa hosua, Koukkari sanoo.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here