Sisäliikuntatiloja kiinni ja kirjastoihin rajoituksia

0

AURANMAA. Pöytyän kunta on lisännyt ja täsmentänyt koronasuositusten mukaisia toimia toiminnoissaan. Aura on linjannut omat toimensa yhteneväiseksi Pöytyän toimien kanssa.

Pöytyän ja Auran kirjastojen aukiolot pidetään toistaiseksi ennallaan, mutta omatoimikirjasto on suljettu. Kirjastoihin myös suositellaan vain pikaista, maksimissaan 15 minuutin mittaista asiointia. Kirjastoissa on myös vahva maskisuositus. Niin ikään kävijämääriä seurataan ja tarvittaessa kirjastoon pääsyä voidaan rajoittaa. Lukupaikat ovat pois käytöstä eikä lehtienluku toistaiseksi ole mahdollista.

Nuorisotilat pidetään toistaiseksi avoinna koronakoordinaatioryhmän esittämiä suosituksia toiminnassa noudattaen. Kulttuuritilat suljetaan, mutta koululaisryhmien käynnit sekä alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa voidaan toteuttaa suosituksia toiminnassa noudattaen.

Aurassa Auraamon olohuoneessa tulee välttää oleskelua. Olohuone on tarkoitettu ensisijaisesti Auraamon Kesäkaupan kahvila-asiakkaiden käyttöön

Auraamon tiloja voi varata yhdistysten sääntömääräisten, alle 10 henkilön, kokousten pitämiseksi.

Palvelutaloissa vierailijoita sallitaan 1–2 henkilöä kerrallaan. Vierailijoiden tulee ottaa mukaan vierailuille suu- ja nenäsuojaimet. Intervallitoiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti, mutta asiakkaiden tulee tulla terveenä jaksolle.

Omaishoitajien tukiryhmät toimivat normaalisti. Päivä- ja työtoimintakeskus SikSakin toiminta on tauolla 6. tammikuuta asti.

Auranlaakson kansalaisopiston opetus on päättynyt tältä vuodelta.

ORIPÄÄ on sulkenut kuntosalin ja liikuntahalli on suljettu kaikilta yli 20-vuotiailta. Kirjasto toimii normaalisti, mutta ruuhkaa siellä tulee välttää.

KOSKEN julkiset sisäliikuntatilat on suljettu, mutta 20-vuotiaat nuoret saavat THL:n ohjeita noudattaen jatkaa myös sisäliikuntatilojen käyttöä. Kirjasto on Koskella vastuullisesti auki.

Somero-opiston Koskella järjestettävä aikuisten lähiopetus on keskeytetty. Lasten ja nuorten opetus jatkuu lähiopetuksena syyskauden loppuun saakka.

MARTTILAN kuntosali on suljettuna 23.12. asti. Myös Martintalo pidetään suljettuna lukuun ottamatta etukäteen sovittuja lasten ja nuorten harrastusryhmiä ja koulun liikuntatoimintaa. Nuorisotalo Huvilan aukioloaikoja porrastetaan kävijämäärän rajaamiseksi. Nuorisotalolla suositellaan maskin käyttöä kaikille.

Marttilan kirjasto pidetään avoinna normaalien aukioloaikojen puitteissa lainaustoimintaa varten. Asiointi kirjastossa tulee hoitaa mahdollisimman ripeästi. Muu oleskelu kirjastossa ei ole sallittua. Lehtien lukutila pidetään suljettuna. Kirjaston yleisötietokoneet ovat käytettävissä vain välttämättömään asiointiin.

Suvirannan palvelukeskuksessa on käytössä tapaamishuone, jossa vierailuaika on enintään tunti. Vierailijoita saa olla 1–2. Tapaamishuone toimii ajanvarauksella hoitajien kautta.