PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön kevätmarkkinat joudutaan perumaan koronapandemian vuoksi jo toista kertaa peräkkäin. Markkinat on yleensä järjestetty huhtikuun loppupuolella.
–Markkinoilla on perinteisesti käynyt parisentuhatta ihmistä. Näissä oloissa sellaisen tapahtuman järjestäminen ei ole mahdollista, kertoo Lions Club Karinainen/Kyrön markkinapäällikkö Pertti Kangasniemi.
Kyrön markkinat on ollut clubin tärkein tulonlähde. Kerätyt varat on käytetty hyväntekeväisyyteen, mutta nyt toiminta alkaa olla säästöliekillä.
–Clubin rahatilanne on huono ja korvaavia rahanlähteitä on näissä oloissa vaikea kehittää. Toivoa sopii, että Okra järjestetään kesällä normaalisti. Klubi on ollut siellä porttivahdissa ja siitä on saatu tuloja, Kangasniemi kertoo.