PÖYTYÄ/Kyrö. Vielä on talvea jäljellä, vielä tulee pakkaspäiviä, vielä voi laskea pulkkamäkeä, mutta Kyrössä mietitään jo kesää ja skeittipuistoa. Elisenvaaran yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys on valmistelemassa Leader-rahoituksen hakemista skeittipuiston saamiseksi Kyröön. Asiaa valmistellaan yhteistyössä kunnan kanssa.
Skeittipuistohankkeen taustalla on nuorten toiveet sekä vanhempainyhdistyksen halu investoida puretun Elisenvaaran esineistön huutokaupasta saadut varat johonkin pysyvään ja pitkään nuorisoa palvelevaan asiaan.
–Tavoitteena on saada hanke Leader-hakuun kevään aikana, vanhempainyhdistyksen varapuheenjohtaja Miia Lehtonen kertoo.
Kunnan kanssa on jo alustavasti neuvoteltu muun muassa skeittipuiston paikasta. Näillä näkymin se olisi tulossa Elisenvaaran koulun läheisyyteen kunnan urheilualueeksi kaavoittamalle alueelle. Vanhempainyhdistyksen puolesta skeittiparkin suunnittelun ja toteutuksen yhteyshenkilönä toimii Antti Pohjola.
–Lähiaikoina teemme lapsille ja nuorille kyselyn, minkä verran täällä on skeittauksen ja skoottauksen harrastajia ja minkälaista puistoa he haluaisivat. Olemme myös yhteydessä muihin yhdistyksiin ja yrityksiin ja kartoitamme heidän halukkuuttaan osallistua hankkeeseen, Lehtonen ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Nieminen kertovat.
Lupa olla ja harrastaa
Skeittiparkkitoiveen kunnan nuorisotyöntekijälle keväällä esittäneellä Eevert Salosella , Lenni Uutulla ja Niklas Lehtosella isoimpana toiveena on, että olisi ylipäätään joku rakennettu paikka, jossa saa luvan kanssa skeitata. Poikien mielestä olisi myös kiva, jos skeittipuistoon saataisiin jotain erilaista kuin naapurikuntien skeittiparkeissa jo on.
–Täällä ei tällä hetkellä ole oikein minkäänlaista mahdollisuutta skeittaamiseen ja jos jonnekin menee skeittaamaan, heti tulee valitusta, pojat toteavat ja kertovat käyneensä välillä skeittaamassa Marttilassa.
Myös vanhempainyhdistyksessä halutaan, että nuorilla olisi paikka, jossa he saavat kokoontua ja harrastaa.
–Johonkin haluamme nuoret ohjata, missä he voivat olla yhdessä ja tulla hyväksytyksi, Kirsi Nieminen sanoo ja hahmottelee skeittipuistoa, joka houkuttelisi eri-ikäisiä lapsia ja nuoria ja joka tarjoaisi harrastamismahdollisuuden niin aloittelijoille kuin kokeneille skeittareille ja skoottaajille.
Toive skeittipuistosta on elänyt jo pidempään, mutta viime kevään etäkoulu ja eristäytyminen nosti toiveen uudelleen pintaan. Eevert ja Lenni kertovat nuorten saaneen keväällä pahoja katseita kylillä liikkuessaan ja he toivovatkin paikkaa, jossa saa olla rauhassa. Nieminen muistuttaa nuorten olevan osa yhteiskuntaa ja toteaa, että heille on tärkeä osoittaa avoimia ympäristöjä vapaa-ajan viettoon.