Havaintoja kesälomalta

0

Kesäloma, mikä loistava tilaisuus havainnoida muutakin kuin oman navan ympärille salakavalasti kertyneitä makkaroita. Vatsamakkaroista puheen ollen, tämän kesän bikinimuoti on pömpöttävälle mahalle armollinen. Tytär suosittelikin minua hankkimaan muodinmukaiset vatsan peittävät bikinit. Kyllä muuten, mutta hieman voisi kangasta myös peräpuolella olla.

Ymmärrän hyvin Norjan rantakäsipallomaajoukkueen naisia, joita liian peittävästä peliasusta EM-pronssiottelussa sakotettiin. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi urheilijat kisailevat lähes nakuna, varsinkin noissa hiekkalajeissa. Siveellisyyssyistä katkaisen tämän ajatuksenjuoksun tähän ja totean vain, että niin ne olympialaisetkin sitten alkoivat ja ensimmäiset suomalaiset ehtivät jo epäonnistua.

KESÄLOMANI aloitin Suomen eteläisimmältä asutulta saarelta Utöstä, ja jossain vaiheessa lomaa löysin itseni Euroopan unionin pohjoisimmasta kulmauksesta Inarista. Utössä ollessa ehdin jo hetken kuvitella puheet saaren käärmeistä saaristolaisten salajuoneksi pitää turistit aisoissa ja herkän luonnon sijasta valmiiksi tallotuilla poluilla. Kunnes oli vähällä astua rantakäärmeen hännän päälle. Onneksi olin lomalla ja ehdin havainnoida ympäristöä. Vaikka totuuden nimessä täytyy myöntää, että mieluummin olisin ollut havaitsematta sitäkin metristä mustaa luikeroa, jonka mökillämme yllätin paikasta, jossa käärmeitä en ole aiemmin tavannut. Olkoon kuinka hyödyllinen hyvänsä, tuo inha olento rikkoi perusteettoman kuvitelmani siitä, että käärmeet pysyttelisivät vain rantakivikossa poissa tieltäni.

Utöstä Inariin on pitkä matka. Siinä matkalla pitää ihan päänsä tyynyyn välillä laskea sekä monta ovea avata. Matkaseurasta johtuen reissussa tuli havainnoitua useampia ovia ja ikkunoita. Itseäni tosin kiinnostavat monet muut seikat enemmän kuin väärin laitetut saranat tai lasien asennustaktiikat, mutta pakko myöntää, että omaankin silmään pisti Olavinlinnan ruutuikkunoiden palolasileimat. Ei ole tainnut Museovirasto pitää niin kovin tarkkana Olavinlinnan alkuperäisen asun varjelua, kun on antanut muistomerkin oopperaväen temmellyskentäksi.

LOMALLA havahduin jälleen myös kadehtimaan miehiä siitä, että kaikki tärkeä mahtuu taka- tai rintataskuun. Kerran jos toisen käsilaukkua kaivellessa sain taas pieniä sydänkohtauksia, kun laukku ovelasti kätki uumeniinsa milloin kännykän milloin avaimet. Ensi kesän tavoitteeksi otankin selvittää, miten miehet sen oikein tekevät ja pärjäävät ilman tavaransyöjälaukkuja.

toimittaja

Marika Timonen

marika.timonen@avl.fi